Kasvava rajaliikenne vaatiiylityspaikkojen laajennusta
Jatkuvasti kasvavan itärajan liikenteen hallinta edellyttää huomattavia laajennus- ja muutostöitä rajanylityspaikoilla.
Rajavartiolaitos, Tulli ja Liikennevirasto esittelivät maanantaina yhdessä valmistelemansa suunnitelman itärajan kansainvälisten rajanylityspaikkojen kehittämiseksi.
Suunnitelmassa määritellään rakentamisen prioriteetit ja aikataulut. Sen tekijät arvioivat, että nykyisten ylityspaikkojen verkosto on riittävän tiheä myös mahdollisessa viisumivapaustilanteessa.
Tullivalvonnan, turvallisuuden ja tarkastusten sujuvuuden varmistamiseksi kehittäminen on kuitenkin välttämätöntä ainakin Vaalimaan, Imatran ja Nuijamaan rajanylityspaikoilla.
Myös Niiralan, Vartiuksen ja Raja-Joosepin kansainvälisiä rajanylityspaikkoja tulisi laajentaa tai kunnostaa. Lisäksi Helsinki-Vantaan lentoasemalla ja Helsingin satamissa tehtävät rajatarkastukset edellyttävät lisätilojen vuokraamista ja varustamista.
Suunnitelluilla toimilla saavutettaisiin Vaalimaalla ja Nuijamaalla kussakin vähintään viiden miljoonan, Imatralla neljän miljoonan ja Niiralassa noin kahden miljoonan matkustajan vuotuinen kapasiteetti.
Kokonaiskapasiteetti nousisi rajanylityspaikoilla yhteensä 16–17 miljoonaan matkustajaan.
Rajatoimijoiden mukaan kehittämishankkeet pitäisi käynnistää pikaisesti, jotta ne saataisiin toteutettua ennen mahdollista viisumivapautta.
Rajavartiolaitoksen arvion mukaan kasvavan rajaliikenteen hallinta edellyttää henkilöstön lisäämistä 160 henkilötyövuodella. Henkilöstön, vuokrien ja muiden menojen lisäykset merkitsevät noin 16 miljoonan euron määrärahakorotustarvetta vuositasolla.
Kehittämistoimista huolimatta kapasiteetti riittäisi nykyarvion mukaan vain viisumivapauden alkuvaiheeseen.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
