Iran kiistää päässeensä sopuun Yhdysvaltain kanssa
Trump on toistuvasti väittänyt, että rauhansopimus on viittä vaille valmis, vaikka neuvottelut ovat olleet jumissa.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump oli ilmoittanut sovinnosta sodan lopettamiseksi ja sanonut odottavansa, että sopimus allekirjoitetaan lähipäivinä. AFP/LEHTIKUVA.Iran sanoo, ettei maa ole saavuttanut lopullista sopimusta rauhanneuvotteluissa Yhdysvaltain kanssa. Asiasta kertoo Iranin ulkoministeriön tiedottaja.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump oli tätä ennen ilmoittanut sovinnosta sodan lopettamiseksi. Trump sanoi, että sopimus allekirjoitettaisiin lähipäivinä mahdollisesti Euroopassa.
Iranilainen Tasnim-uutistoimisto tyrmäsi osaltaan Trumpin ilmoituksen ja sanoi presidentin tehneen aiemminkin vastaavanlaisia ulostuloja ilman tuloksia.
Trump on toistuvasti sanonut, että rauhansopimus on viittä vaille valmis, vaikka neuvottelut ovat olleet jumiutuneina. Uutiskanava CNN:n mukaan Trump oli maaliskuun lopun ja kesäkuun alun välisenä aikana sanonut noin 40 kertaa, että sopu olisi lähellä.
Sota Lähi-idässä syttyi, kun Yhdysvallat ja Israel aloittivat iskunsa Iraniin helmikuun lopussa. Huhtikuussa osapuolet solmivat aselevon, joka on kuitenkin horjunut viime aikoina, kun maat ovat tehneet iskuja toisiaan vastaan.
"Iranilla ei koskaan tule olemaan ydinasetta."
Aiemmin torstaina Trump uhkasi, että Yhdysvallat iskee Iraniin voimalla. Muutaman tunnin kuluttua uhkauksen esittämisestä hän kuitenkin ilmoitti peruneensa Iraniin suunnitellut iskut. Syyksi hän kertoi sen, että keskustelut Iranin kanssa olivat edenneet Iranin korkeimmalle johdolle.
Trump esitti väitteensä Yhdysvaltojen ja Iranin välisestä sopimuksesta toimittajille Valkoisessa talossa Suomen aikaa torstai-iltana.
Trump sanoi sopimuksen tarkoittavan sitä, ettei "Iranilla koskaan tule olemaan ydinasetta". Hän ei kuitenkaan kertonut yksityiskohtia kuvailemastaan sopimuksesta.
Trump antoi ymmärtää, että Iranin korkein johtaja, ajatollah Mojtaba Khamenei on allekirjoittanut sopimuksen.
Trump sanoi keskustelleensa asiasta myös Lähi-idän johtajien, kuten Israelin pääministeri Benjamin Netanjahun, kanssa.
Netanjahun kanslia vahvisti pääministerin puhuneen Trumpin kanssa. Kanslian mukaan Trump oli luvannut, että mahdollinen sopimus sisältäisi maininnat siitä, että Iranilta poistetaan sen rikastama ydinmateriaali ja Iranin ohjusinfrastruktuuri puretaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



