Kari Hokkanenhakee uutta rooliamaakunnassaan
70-vuotias
Keskiviikkona 2. tammikuuta 70 vuotta täyttävä professori Kari Hokkanen on entisellään. Kirjoittaminen tai yhteiskunnallinen vaikuttaminen ei ole hiipunut tai hävinnyt eläkeläisen päivittäisestä arjesta.
Hokkanen sai hiljattain valmiiksi ison urakan, Santeri Alkion vuosien 1914–1930 päiväkirjojen toimittamisen. Kaksi osaa ehti painosta ennen joulua, kolmas tulee tammikuussa. Hokkanen lupaa lukijoille paljon uutta ja kiinnostavaa asiaa.
Viimeksi Hokkanen sai valmiiksi Ilkan satavuotishistorian 2006. Pian on käynnistymässä uusi kirjaprojekti, josta Hokkanen ei halua puhua. Tunnettu sanomalehtimies on myös ahkera historiantutkija.
”Aion tehdä vielä historiantutkimusta niin kauan kuin voimia ja järkeä riittää”.
Ilkan entinen päätoimittaja on nimetty yhdeksi ”satraapiksi”. Hokkanen sanoo suhtautuvansa entisen pääministeri Paavo Lipposen antamaan titteliin ”kunniamainintana”.
Hokkanen osaa sivaltaa edelleen, kun häneltä pyytää poliittista tilannearviota. Hän moittii, miten maan hallituksen päätöksenteko on halvaantunut.
”STX-päätös on tästä malliesimerkki.”
Koko päätoimittajauran Hokkanen vaikutti aktiivisesti keskustan sisäpiirissä, puolueen työvaliokunnassa. Seinäjoen kaupunginvaltuustoon hän kuulunut vuodesta 1988. Ensi vuonna alkaa työ kaupunginhallituksessa.
Hokkanen arvioi, että päätoimittajien toimenkuva on muuttunut yhteiskunnallisesta vaikuttajasta sisällöntuotantopäällikön suuntaan.
”Maakuntalehdissä raha on vahvempi kuin sana. Tietysti maakuntalehdet puolustavat kulloinkin esillä olevaa maakunnan intressiä, mutta eivät voi tai halua poliittisista syistä ruotia oleellisinta, keskittämisen ja hajauttamisen välistä voimainmittelyä.”
Maakuntalehtien tiivistyvää keskinäistä toimitusyhteistyötä Hokkanen pitää kehityssuuntana huonona. Maakunnat menettävät luovia työpaikkoja ja lehdet muuttuvat samankaltaisiksi, hän perustelee.
Hokkanen uskoo, että maakuntalehdet pysyvät edelleen elävinä.
”Silti konsernivetoisuus tai pörssiomistus on ollut journalismille huono asia”, hän arvioi.
Journalismin sisällöissä on Hokkasen mielestä lisääntynyt ”seiskavetoisuus”.
”Etenkin politiikan käsittelyssä tärkeyskriteeri on joutunut antamaan tilaa kiinnostavuuskriteerille.”
JANNE IMPIÖ
Kari Hokkasen syntymäpäivä-
vastaanotto Törnävän kartanolla 2.1. kello 12–15. Mahdolliset
onnittelut voi ohjata Seinäjoen
seurakunnan diakoniatyölle tilille FI13 5419 0110 0009 36.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
