Keskusta repi kaulaa
Keskusta näyttää syksyn aikana vahvistaneen asemaansa suosituimpana puolueena. Ylen sunnuntaina julkistaman kannatuskyselyn perusteella keskustaa äänestäisi nyt 23,3 prosenttia suomalaisista.
Kyselyssä keskusta nosti kannatustaan kahdella prosenttiyksiköllä. Kaula kilpailijoihin kasvoi, sillä samaan aikaan kokoomuksen kannatus pieneni 20,4 prosenttiin, perussuomalaisten 16,6:een ja SDP:n 15,2 prosenttiin.
Eniten mietittävää tuloksissa lienee SDP:llä. Puheenjohtajavaihdos näytti aluksi piristävän puolueen kannatusta. Nyt SDP on palannut Antti Rinteen johdolla tasolle, jota puolueessa tuskin kukaan pitää tyydyttävänä.
Kokoomus sai kesällä nostetta uuden ajan airueksi koetun Alexander Stubbin noususta puolueen johtoon ja pääministeriksi. Nyt Stubbin kiilto himmenee, ja esimerkiksi yrittäjien puolueena kokoomus jäi kyselyssä kolmanneksi keskustan ja perussuomalaisten jälkeen.
Pitkän julkisuuden hallinnan jälkeen kokoomus on joutunut lyhyellä aikaa monta kertaa ikäviin otsikoihin. On syntynyt muun muassa kuva, että puolueen avainpaikat jaetaan pienen kaveripiirin kesken.
Kevään vaalit lähestyvät vauhdilla, eikä niiden aikaistuminenkaan ole poissuljettua. Vasta vaalit kertovat todelliset voimasuhteet, mutta jo nyt voi ennakoida, ettei tulevankaan hallituksen muodostaminen ole helppoa.
Elleivät puoluekannatukset suuresti muutu, lähtökohtana lienee kolmen suuren puolueen hallitusyhteistyö. Äänestäjille tilanne on hankala, mutta sitä se on puolueiden kampanjoillekin.
Välejä on varjeltava, sillä vaalien tuloksena kuka vain voi päätyä kenen tahansa kanssa hallitukseen. Ylen kyselyn perusteella muut puolueet joutuvat toistaiseksi sovittamaan askeleitaan keskustan Juha Sipilän tahtiin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
