Vain uudet eläkeläiset pannaan kalakorttiostoksille
Maksullinen 35 euron kalastuskortti on tulossa pakolliseksi lähes kaikille täysi-ikäisille suomalaisille.
Hauenkalastusta jigillä. Kalastusopas Juha Happonen on opastanut ryhmiä ja järjestänyt kalaretkiä vuodesta 1991. kalastus, uistelu Kuva: Kari SalonenTulevat eläkeläiset joutuvat ostamaan jatkossa valtakunnallisen kalastuskortin, mikäli haluavat onkimisen ohella harrastaa muuta kalastusta.
MT:n saamien tietojen mukaan maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo on tuomassa valtioneuvoston käsittelyyn torstaina ”kompromissiesityksen”. Sen perusteella ilmaisen kalakortin saavat ne, jotka ehtivät saavuttaa eläkeiän ennen kuin kalastuslaki astuu voimaan.
Näin ilmaisen kalastusluvan jo saanut yli 65-vuotias eläkeläinen ei tarvitse korttia, jos hallituksen esitys hyväksytään.
Uuden lain myötä kalastuksenhoitomaksu ja läänikohtainen viehekalastusmaksu yhdistetään kalastonhoitomaksuksi. Maksu oikeuttaa kalastamaan yhdellä vavalla kerrallaan koko maassa.
Kelaonginta ja silakkalitkalla kalastaminen muuttuisivat maksuttomiksi yleiskalastusoikeuksiksi, kuten onkiminen ja pilkkiminen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
