”Tyrkylle lähdettävä, jos mielii viejäksi”
”Vienti on kuin lavatanssit: tyrkylle on lähdettävä. Kotoa ei tulla hakemaan, vaikka kuinka tekisi hyviä tuotteita”, vertaa Joutsen Finlandin toimitusjohtaja Eero Kotkasaari.
Joutsenella on jo yli 20 vuoden ajan ollut vientiä useisiin maihin: ensin Japaniin, jonka kautta aukenivat markkinat niin Etelä-Koreaan kuin Kiinaan. Niinpä suomalaisia untuvapeittoja on myynnissä kaikissa Aasian kolmessa suurimmassa taloudessa.
Finnairin suorat lennot tarjoavat paitsi suoran rahdin myös helpon väylän pitää yllä suhteita aasialaisiin kauppakumppaneihin. Tapaamiset ovat Kotkasaaren mukaan kieli- ja kulttuurierojen vuoksi välttämättömiä.
Japanista Kiinaan siirtyvä suurlähettiläs Jari Gustafsson peräänkuuluttaa samanlaista rohkeutta myös muilta pk-yrityksiltä.
EU:n ulkopuolella monissa kasvavissa talouksissa olisi markkinoita suomalaisille kuluttajatuotteille. ”Meiltä kuitenkin puuttuvat kuluttajapuolelta samanlaiset vahvat veturiyritykset kuin teollisuustuotannossa”, hän totesi.
Gustafssonin mielestä Team Finland -verkosto on erinomainen aloite, mutta tehtävää on vielä paljon siinä, kuinka osin julkisrahoitteista vienninedistämistä on parasta harjoittaa uudenlaisilla monikansallisilla markkinoilla.
Ruotsalaiset ja saksalaiset ovat meitä edellä joka suhteessa. He vievät leipää, avaavat kahviloita ja vaate- ja huonekalumyymälöitä, vahvistaa Cargotecin maajohtaja Heikki Ranta havaintoinaan Etelä-Koreasta.
Hän on juuri aloittanut Koreassa toimivan Suomen kauppa- ja teollisuuskamarin puheenjohtajana.
Niin Ranta kuin suurlähettiläät vakuuttelivat hyvässä yhteishengessä, että Team Finland-verkostosta löytyy apua ja tukea myös pienille yrittäjille. Aloite on vain ensin tehtävä itse.
KAIJALEENA RUNSTEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
