Tehtaan paperirullat vuosirenkaina
Natalia Montonen Natalia Montosen näyttelytyössä ”Muuta kuin mustavalkoista” musta ja valkoinen ovat pääosin vaihtaneet paikkaa. Kevään vihreyttä tehtaan liepeillä ei ole käsitelty lainkaan. Kuva: Viestilehtien arkistoIMATRA (MT)
Ympärillä kohoaa massiivinen tehdas. Edessä loistaa kevään vihreys, jota kohti muutama työntekijä kävelee.
Paperimiesten koko luo mittasuhteet ympäristölle, mutta jotain outoa kuvassa on. Kestää hetken tajuta, että musta ja valkoinen ovat vaihtaneet paikkaa.
”Vain vihreää ei ole käsitelty millään lailla”, juuri valmistunut valokuvaaja Natalia Montonen kertoo näyttelytyöstään.
Hän koki tehtaan kuvaamisen haastavana, mutta antoisana.
”Ensin tuntui, että mitä uutta voimme löytää tehtaasta, josta ammattilaiset ovat ottaneet paljon upeita kuvia.”
Tehdaskierroksilla ajatukset pikkuhiljaa hioutuivat. Montosen toiseksi näyttelykuvaksi nousi nopea otos ensimmäiseltä tehdaskierrokselta.
Kameraan tallentui samaan kuvaan kolme seinäkelloa, jotka kaikki näyttävät aivan eri aikaa.
Stora Ensin Kaukopään tehtaan viestintäpäällikkö Mari-Anne Tammisen mielestä kellokuva on hyvä esimerkki siitä, miten eri tavalla ulkopuolinen näkee tehtaan väelle arkisen ympäristön.
”En ollut itse edes huomannut kelloja”, hän naurahtaa.
Juuri se oli syy, miksi Saimaa ammattikorkeakoulun valokuvausopiskelijoita pyydettiin juhlanäyttelyä toteuttamaan.
”Kiinnosti, miten nuoret taitelijat näkevät tehtaan.”
Opiskelijat saivat vapaat kädet kuvauskohteiden ja -tekniikan suhteen.
”Tarkoituksena ei ollut dokumentoida nykypäivää, vaan katsoa tehdasta uusin, taiteen silmin”
Stora Enson Kaukopään tehtaan tuore johtaja Jari Tiura ilahtui teosten innovatiivisuudesta.
”Paperiteollisuus on ollut hyvin perinteinen ala, mutta nämä teokset ovat loistavia ajattelutavan muutokseen.”
Häntä viehätti erityisesti näyttelyn nimeenkin nostettu Vuosirenkaat-kuvapari, jossa valtavien paperirullien päät muistuttavat puun vuosirenkaita.
Nuorista valokuvausopiskelijoista Vuosirenkaat on monelle ensimmäinen näyttely. Myös vierailut tehtaalla olivat ennen kokemattomia.
Olisin odottanut enemmän ihmisiä töissä, mutta tehdaskierroksilla valkeni, että työ on nykyisin lähinnä valvontaa, valokuvaaja Jesse Pylsy kertoo.
Hän valitsi näyttelytyökseen vaikuttavan otoksen tehtaasta kaikkine piippuineen ja valoineen pimeässä illassa. Kuvan dramaattisuutta lisää mustavalkoisuus.
”Halusin saada esiin kontrastit, valon ja varjon eron.”
Vuosirenkaat-teokset toteutti Neta Lahti.
”Tiesin heti rullat nähtyäni, mitä kuvaan. Ne näyttivät vuosirenkailta, joten yritin saada ne näyttämään vielä selvemmin vuosirenkailta.”
Terhi Torikka
Saimian kuvataideopiskelijoiden toteuttama Vuosirenkaat -näyttely on esillä Kulttuuritalo
Virran Käytävägalleriassa
heinäkuun ajan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
