Kirkko haluaa tukea maaseudun yrittäjiä ja työttömiä
Talouden
pitäisi olla
ihmistä varten
eikä päinvastoin.
lauri jäntti
Kirkko haluaa tukea maaseudun ihmisiä suurten ja nopeiden muutosten keskellä. Sen päämääränä on edistää tasavertaista vuoropuhelua kaupunkien ja maaseudun kesken sekä torjua vastakkainasettelua ja yhteiskunnan pirstoutumista.
Luterilainen kirkko julkaisi maaseutulinjauksensa lauantaina Kouvolan kirkkopäivillä.
”Seurakunnan tulee pysyä ihmisten lähellä myös siellä, missä yhteiskunnan palvelut ohenevat”, sanoo Lauri Jäntti, Lapinlahden kirkkoherra ja kirkon maaseututoimikunnan puheenjohtaja.
Kirkko haluaa tukea maaseudulla erityisesti työttömyydestä kärsiviä perheitä ja yrittäjiä.
”Maanviljelijät kokevat koko ajan joutuvansa ahtaammalle ja tiukemmalle. Tuntuu siltä, että kaikki muutokset, mitä politiikassa ja yhteiskunnassa tapahtuu, heikentävät koko ajan maanviljelijän asemaa ja sitä kautta jaksamista”, Jäntti arvioi.
Lähiseurakunta – maaseudun henki ja elämä -linjaus pitää kotimaisen ruuan tuotantoa elintärkeänä. Seurakuntia se neuvoo suosimaan hankinnoissa paikallisia tuottajia aina, kun se on mahdollista.
Kirkon mielestä yhteiskuntaa pitää kehittää ihminen edellä, ei talous itseisarvona. Se huomauttaa, että kansainväliset taloudelliset suuntaukset, kuten esimerkiksi kaivosteollisuuden laajeneminen tai pyrkimykset poistaa vapaakaupan esteitä, voivat vaikuttaa huomattavasti suomalaisen maaseudun elämään.
Jäntin mielestä talouden pitäisi olla ihmistä varten eikä päinvastoin. Hänestä puhe keskittyy nyt vain siihen, mihin rahat eivät riitä.
Toisaalta kaikkiin asioihin ei Jäntinkään mukaan onneksi tarvita rahaa. Kirkko korostaa vapaaehtoistyön merkitystä, myös sen takia, ettei työntekijöiden määrää voida lisätä. Yksilöllisyyden ja itsekkyyden korostumisesta huolimatta vapaaehtoistyö on Jäntin mielestä vahvistumassa.
”Maaseudullahan on jo vahva yhteisvastuun perinne ja toisista välittämisen kulttuuri.”
Kirkon mukaan nyt ei riitä vain kielteisten kehityskulkujen vastustaminen, vaan on kyettävä luomaan myös maaseudulle uusia työmahdollisuuksia. Niitä voi löytyä esimerkiksi arvokkaiden raaka-aineiden kierron tehostamisesta sekä biokaasun hyödyntämisestä.
Linjaus korostaa, että metsäomaisuuttaan seurakuntien on hoidettava taloudellisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla ottaen huomioon myös suojelutarve sekä virkistyskäyttö.
Riitta Ryynänen
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
