EU:n päästökauppauudistus kulkee Suomen tavoitteiden suuntaan
Päästöoikeuksien ilmaisjako teollisuudelle jatkuu. Järjestelmää on arvosteltu liian edullisesta hiilen päästöjen hinnoista.
"Pääsimme yli puolentoista vuoden käsittelyn jälkeen yhteiseen näkemykseen päästökauppadirektiivistä", maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen sanoo. Kuva: Pekka FaliSuomelle tärkeät tavoitteet toteutuivat EU:n jäsenmaiden päätettyä päästökauppadirektiivistä tiistaina illalla.
"Suomen kannalta on tärkeää, että kansainvälisillä markkinoilla toimiva teollisuus kuuluu jatkossakin päästöoikeuksien ilmaisjaon piiriin ja että siihen varataan riittävästi päästöoikeuksia", maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) sanoi tiedotteessa.
Oikeuksien ilmaisen jaon tehtävä on estää hiilivuotoa EU:sta. Hiilivuoto tarkoittaa teollisuuden siirtämistä maihin, joissa säännöt ovat EU:a kevyemmät ja hiilen päästäminen ilmakehään edullisempaa.
"Päästökaupan vahvistaminen on olennaista, jotta saavutamme Pariisin ilmastosopimuksessa ja EU:ssa sovitut päästövähennystavoitteet."
Neuvottelut kestivät koko tiistaipäivän ja usealla maalla oli vaatimuksia.
Päästökauppajärjestelmää on arvosteltu siitä, että hiilipäästöjen hinta on liian alhainen. Nyt käynnissä olevalla kaudella päästöoikeuksia on ollut tarjolla aivan liikaa. Heikko taloustilanne on alentanut kysyntää ja hinta pysynyt alhaalla.
Ympäristöjärjestöjen mukaan ministerit esittivät tiukennuksia komission alkuperäiseen ehdotukseen, mutta Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteisiin ei silti päästä.
Nyt päätetyt uudistukset koskevat vuosia 2021–2030.
EU:n tavoitteena on laskea kasvihuonekaasujen päästöjä ainakin 40 prosentilla vuoteen 2030 mennessä verrattuna vuoteen 1990.
Päästökauppadirektiivi on yksi EU:n ilmastotyökaluista. Noin puolet kasvihuonekaasuista tulee sen ulkopuolisista toimialoista, kuten liikenteestä ja maataloudesta. Niiden käsittely kulkee erillään tästä direktiivistä.
Päästökaupan käsittely jatkuu neuvotteluissa jäsenmaiden, parlamentin ja komission kesken. Parlamentti ajaa hieman jäsenmaiden neuvostoa tiukempaa päästöjen vähennystavoitetta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
