Moni iäkäs asuu kotonaan lähes kuolemaansa asti
Keski-iän nousu ja muistisairaudet pidentävät pitkäaikaishoitopaikoissa asuttua ajanjaksoaSuuri osa iäkkäistä ihmisistä asuu pääosin kotona hyvin lähelle elämän loppua, kertoo Tampereen yliopistossa tehty väitöstutkimus.
Tutkimuksen mukaan yli puolet asui ympärivuorokautisen hoidon ulkopuolella vielä kolme kuukautta ennen kuolemaa. Neljä viidestä asui kotona ainakin jossain vaiheessa kahden viimeisen elinvuoden aikana.
Terveystieteiden maisteri Mari Aaltosen ensi perjantaina tarkastettavan gerontologian väitöskirjan mukaan korkea ikä ja dementia pidentävät pitkäaikaishoitopaikoissa asuttua ajanjaksoa.
Tutkijan mukaan pitkäikäisyyden ja muistisairauksien yleistyessä tämä tulee ottaa huomioon, kun suunnitellaan viimeisten vuosien hoitojärjestelyjä.
Terveyskeskus on tärkeä kuolevan ihmisen hoitopaikka, sillä lähes puolet ihmisistä kuoli siellä. Monet ihmiset siirtyivät sinne juuri ennen kuolemaansa.
Väitöskirjatutkimuksessa tarkasteltiin, miten yli 70-vuotiaat vuosina 1998–2008 kuolleet ihmiset siirtyivät kodin ja eri hoitopaikkojen välillä kahden viimeisen elinvuoden aikana, ja mikä oli heidän viimeinen hoitopaikkansa.
Aaltonen kyseenalaista etenkin pitkäaikaishoitopaikoista juuri ennen kuolemaa tehdyt siirrot hoitopaikasta toiseen. "Ovatko ne välttämättömiä."
Tutkimuksen mukaan vähintään yli 90-vuotiaat ja naiset asuivat kahden viimeisen vuotensa aikana samassa, yleensä pitkäaikaishoitoa tarjoavassa hoitopaikassa yleisemmin kuin nuoremmat ja miehet. Nämä kuolivat tavallisimmin erikoissairaanhoidossa tai kotona.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
