Myllykoski: Tuottaja ei halua eläimilleen tuollaista loppua
Kansanedustaja Jari Myllykoski vaatii teurastamoja katsomaan peiliin eilen esitettyjen salavideoiden takia. "Uskon, että monilla maatiloilla katsottiin maanantaina televisiota vakavalla mielellä."Satakuntalainen kansanedustaja Jari Myllykoski (vas) kommentoi blogissaan televisiossa maanantaina esitettyjä videoita suomalaisilta teurastamoilta.
"Eläinsuojelusta ei voi tinkiä. Teurastamoiden puitteet on oltava sellaiset, että eläimiä voidaan kohdella kiireisestä aikataulusta huolimatta eettisesti", Myllykoski kirjoittaa.
Myllykosken mukaan ohjelman perusteella ei pidä mustamaalata koko alaa, mutta nyt on peiliin katsomisen paikka.
"Uskon, että monilla maatiloilla katsottiin maanantaina televisiota vakavalla mielellä. Kukaan tuottaja ei halua omille eläimilleen tuollaista loppua. Tuottajille kun hyvinvoiva eläin on tuottajan paras kaveri. Eläinten huonoa kohtelua ei voi perustella millään."
"Myös järjestäytynyt työntekijäkenttä tuomitsee toiminnan. Videoilta näkyy suurta ammattitaidottomuutta ja välinpitämättömyyttä. Työntekijät haluavat tehdä työnsä hyvin ja lakia noudattaen."
Myllykoski muistuttaa blogissaan myös eläinsuojeluasiamiehen viran tärkeydestä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

