Kalasota Saimaalle?
On tullut tietoja, että kokoomuksen mandaatilla toimiva maa- ja metsätalousministeri aikoo runnoa läpi vireillä olevan uuden kalastuslakiehdotuksen sellaisenaan. Se on varsinkin Saimaan alueen kalastajille hälyttävä tieto, kun siellä on jo norpan vuoksi ennestään turhan paljon rajoituksia.
Jos nyt kuitenkin laki viedään läpi tyyliin ”Putin”, ei vesialueen omistajille jää muita vaihtoehtoja kuin ryhtyä vastatoimiin. Nyt on nimittäin tosi kysymyksessä.
On juuri tulossa osakaskuntien ja kalatalousalueiden vuosikokousten aika. On hyvä nostaa heti kissa pöydälle.
Ensin pitää huomioida, kun kalastusta aina vain rajoitetaan, ettei ole tarpeellista istuttaa minkään lajin kaloja. Se on rahan haaskausta vailla hyötyä kalastuksessa.
Kuten on suuremmissa piireissä todettu, pakotteet vaikuttavat aina paljon sellaisiin alan toimijoihin, jotka eivät ole syyllisiä. Tässä tapauksessa kalan poikastuottajiin.
Jos osakaskuntien osakkaat eivät saa käyttää täysimääräisinä
omia yksiköitään edes silloin, kun verkoilla saa kalastaa, on aiheellista kysyä, tuntuuko oikealta myöntää lupia ulkopuolisille, kuten on tähän asti tehty.
Kun sitten kalastusta pitää rajoittaa, sama sääntö myös silitysrautatyylin uisteluveneille. Myönnetään näille Rajamäen rykmentiksi nimetyille kalastajille enintään kahden vavan lupia. Ei kulu niilläkään niin paljon polttoainetta eikä ole aina siimat sekaisin.
Lupamaksut voidaan laskea minimiin, vain osakaskuntien hallintokulut ovat tarpeellinen menoerä. Säästyneillä varoilla
tuetaan niiden puolueiden vaalityötä, jotka huomioivat Saimaan kalastajien hädänalaisen tilanteen. Onpa hyvä, että löytyy hyötykäyttöä niille varoille jatkossakin.
Arvoisat kansanedustajaehdokkaat, laittakaa jo tukihakemuksenne niille Saimaan alueen osakaskunnille, jotka tunnette! Puolueella ei ole väliä, kun vain laulatte oikeita lauluja, sekä myös aikanaan lunastatte lupaukset!
Olen varma, että yhteistyö muodostuu hedelmälliseksi. On nimittäin pohdittu jo jonkin aikaa mihin hyödylliseen käyttöön varoja voisi kohdentaa.
Pertti Pukarinen
Puumala
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
