Metsähallitus tuuppiikansallispuistoja eteenpäin
Ympäristöministeriö tilasi alkukeväästä Metsähallituksen luontopalveluilta selvitykset Salon Teijosta, Keski-Suomen ja Pohjois-Savon rajamailla sijaitsevasta Etelä-Konnevedestä, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun rajalla olevasta Olvassuosta sekä Lapin Käsivarren suurtuntureista.
Metsähallituksen mukaan jokaisen kohteen luontoarvot täyttävät kansallispuiston perustamisedellytykset.
Vaikutukset paikallistalouteen sekä kohteiden virkistys-, matkailu- ja metsästyskysymykset ovat kuitenkin erilaiset joka kohteessa. Siksi vuoropuhelu sidosryhmien ja paikallisten kanssa on tärkeää, Metsähallitus painottaa.
Kansallispuistoselvitykset ke-
räsivät yhteensä yli sata lausuntoa.
Konnevedellä ja Rautalammilla ollaan varsin yhtenäisesti Etelä-Konneveden kansallispuiston puolella. Kansallispuiston asema antaisi Metsähallituksen mukaan hyvät edellytykset alueen kehittämiselle ja matkailun kasvulle.
Teijo on jo nyt suosittu retkeilykohde. Suurin osa lausunnon jättäneistä tahoista kannatti kansallispuiston perustamista.
Suomen Latu toivoo, että alue säilyisi valtion retkeilyalueena.
Metsästäjien suurin huoli on, saako hirviä metsästää. Runsaan hirvikannan alueella pelkän hirvenajon salliminen puistosta ei helpota kannan säätelyä, toteaa Perniön seudun riistanhoitoyhdistys.
Olvassuon puiston perustamista kannatetaan yleisesti. Soisella Pohjois-Pohjanmaalla se lisäisi suoalueiden matkailu- ja virkistyskäyttöä.
Myönteiset asenteet perustuvat oletukseen metsästyksen hyväksyttävästä järjestämisestä. Nykyisin osassa aluetta on paikallisten vapaa metsästysoikeus, mutta eteläosissa ei.
Käsivarren luontoarvoja Metsähallitus ylistää. Neljästä rajausvaihtoehdosta se esittää kahta pienintä, joista suurempi kattaa Käsivarren erämaan suurtunturit.
Metsähallitus esittää kuitenkin, että Käsivarren kansallispuiston säädöksissä mahdollistetaan motorisoidun matkailun jatkuminen Haltin reitillä sekä suosituille, paikallisille tärkeille rautujärville.
Enontekiön kunta ja yrittäjät, samoin kuin useimmat paikalliset asukkaat ja luonnonkäyttäjät vastustavat Käsivarren puistoa.
Luonnonsuojelijat, tutkijat ja poronhoitajat pääsääntöisesti kannattavat kansallispuiston perustamista, kuten myös Saamelaiskäräjät.
Hallitusohjelmaan on kirjattu, että kansallispuistoverkostoa kehitetään. Uusien kansallispuistojen perustamisesta ei kuitenkaan ole mainintaa.
Ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) valitsi reilu vuosi sitten neljä selvitettävää kohdetta kansalaisten ehdotuksista, joita tuli 18.
Niinistön mukaan valmisteluja kansallispuistojen perustamisesityksistä porrastetaan siten, että ”helpot tapaukset ” etenevät nopeimmin.
Ensimmäiseksi aletaan todennäköisesti puskea Etelä-Konneveden kansallispuistoa perustamisvaiheeseen.
Ympäristöministeri vie kansallispuistohankkeet poliittiseen käsittelyyn tammi–helmikuussa.
SUVI NIEMI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
