Mikä sopii Amerikalle ei sovi Suomelle
Maaseudun Tulevaisuus oli haastatellut (MT 3.3.) USA:n maatalousedustajaa Maurice Housea. Miehellä oli selvät mielipiteet, joka sinänsä on aina ilahduttavaa. Mielipiteisiin on vain kovin vaikea yhtyä. Hän oli löytänyt maailmasta virheen. Virhe oli se, että eurooppalaiset ikävällä tavalla tuottavat ruokansa itse, eivätkä kyselemättä suostu syömään ”halpaa” jenkkiläistä muonaa. Lisäksi Euroopassa haaskataan resursseja 60. leveyspiirin pohjoispuolella tapahtuvaan viljelyyn.
Jos katsoo karttaa, näkee, että tähän syntiin syyllistyvät EU:ssa lähinnä suomalaiset. Suomessa vain Hanko sijaitsee piirillä 59 ja risat. Helsinkikin on jo yli 60.
Housen räväkkyys ja nokittelu liittyvät tietysti EU:n ja USA:n välisiin vapaakauppaneuvotteluihin. USA:sta katsoen lähes katsottuna lähes kaikki eurotilat ovat kooltaan elinkelvottomia. Täällä ei pysty preeriatilojen lailla kompensoimaan laatua määrällä vaan on pakko tuottaa mahdollisimman tehokkaasti mahdollisimman laadukasta ruokaa, jota House kutsuu Louis Vuitton -ruuaksi.
Jokainen maa pyrkii turvaamaan kansalaistensa ravinnonsaannin parhaaksi katsomallaan tavalla. Se mikä sopii jenkeille, ei välttämättä sovi Euroopalle saati Suomelle. Suomessa on pyritty pitämään mielessä mihin voi pahimmillaan johtaa tilanne, jossa oma tuotanto ei riitä. 1860-luvulla Suomessa koettiin Euroopan toistaiseksi viimeinen suuri rauhanajan nälänhätä ja sotavuodesta 1942 ei olisi selvitty ilman Saksan vilja-apua. Nämä opetukset ovat Suomessa johtaneet melko hyvään kansalliseen konsensukseen oman ruuantuotannon välttämättömyydestä. Tällä linjalla on hyvä jatkaa myös tulevaisuudessa.
Vapaakauppasopimus USA:n kanssa on EU:lle tärkeä, mutta sopimusta ei pidä solmia millä ehdoilla tahansa. Oikeus ruokaturvaan on oltava niin EU:lla kuin kaikilla jäsenmaillakin. Neuvotteluista on tulossa pitkät ja vaikeat. Senkin takia, että EU on USA:ta isompi markkina-alue, pitäisi EU:n ottaa rohkeasti tavoitteeksi ruuantuotannon säilyttäminen jatkossakin korkeatasoisena.
EU:n eikä varsinkaan Suomen tuottajilla ei ole varaa menettää kilpailukykyään yhtään nykyistä enempää.
Martin Ylikännö
EU-vaaliehdokas (kesk.)
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
