Keskustan kansanedustaja ja aiempi ministeri Hanna Kosonen on päätynyt Nato-jäsenyyden kannalle
Kososen mukaan Suomessa tulisi pyrkiä Nato-jäsenyydestä laajaan yhteisymmärrykseen ja olla huolellinen, mutta ei hidastella.
Keskustan kansanedustaja ja aiempi ministeri Hanna Kosonen on päätynyt kannattamaan Suomen Nato-jäsenyyttä. LEHTIKUVA / Emmi KorhonenKeskustan kansanedustaja ja aiempi ministeri Hanna Kosonen on päätynyt kannattamaan Suomen Nato-jäsenyyttä.
Kosonen selittää näkemystään Twitterissä sillä, että ei pysty perustelemaan muuta ratkaisua Suomen turvallisuuden takaamiseksi yhtä aukottomasti.
"Kohdallani päätös on suuri, koska millään harmailla hangilla en ole ennen tätä talvea Naton suhteen liikkunut. En usko, että nykyiset tai muut vaihtoehtoiset turvallisuusratkaisut ovat riittävät."
Aiemmin Kosonen on suhtautunut Nato-jäsenyyteen kielteisesti. Hän kirjoittaa, että Suomessa tulisi pyrkiä asiassa laajaan yhteisymmärrykseen ja olla huolellinen, mutta ei hidastella.
"Natoon tulisi liittyä rauhan, vapauden ja hyvän elämän tähden, itsenäisen ja turvallisen kotimaamme tähden, koska yksin emme saa jäädä", Kosonen sanoo.
Suomen mahdollinen Nato-jäsenyys on puhuttanut laajasti viime viikkoina sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Mielipidemittauksissa Nato-jäsenyyden kannatus on noussut selvästi.
Keskustapuolueen nykylinjaus mahdollistaa sen, että Nato-jäsenyys voisi tulla kyseeseen, mikäli kansalaismielipide ja turvallisuusympäristö muuttuvat. Puolue aikoo käydä läpi turvallisuuspolitiikan linjanvetonsa lähitulevaisuudessa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
