Käytettyjen aseiden kaupassa on ostajan markkinat, monien asekauppiaiden varastot täynnä
Neuvostoliittolaiset TOZ:n pienoiskiväärit ja yksipiippuiset Baikalit ovat menettäneet lähes täysin rahallisen arvonsa.
Rami Mäki kertoo, että käytettyjen aseiden kohdalla monet mallit ovat nykyisin lähes arvottomia. Yleisesti asekaupassa pahin aallonpohja on ohitettu, ja myynti on kasvussa. Kuva: Sanne Katainen”Suuret ikäluokat vanhenevat ja luopuvat aseista tai aseet päätyvät kuolinpesiin, eikä harrastukselle löydy suvusta jatkajaa”, kertoo Rami Mäki asetukku Oy K. Hjorth Ab:sta.
Mäki kertoo, että monien asekauppiaiden varastot ovat täynnä.
Jotkin tavallisimmat asemallit eivät kelpaa kauppoihin kuin ilmaiseksi, ja halvimmat aseet päätyvät suoraan poliisille tuhottaviksi.
Lähes täysin rahallisen arvonsa menettäneistä aseista Mäki mainitsee Baikalin yksipiippuiset haulikot ja neuvostoliittolaiset TOZ:n pienoiskiväärit. Hänen mukaansa vanhat päällekkäispiippuiset Baikalit ovat kohta samassa asemassa.
Vastaavasti haluttuja aseita ja harvinaisuuksiakin on päätynyt asekauppoihin runsain määrin, ja niiden hinnat ovat menossa alas.
Muun muassa Valmetin valmistamat ja Kalašnikovin tekniikalle pohjautuvat Petra-metsästyskiväärit ovat Mäen mukaan halventuneet tuntuvasti.
”Viitisen vuotta sitten Petrat maksoivat yleensä 1200–1300 euroa. Nyt niiden hinta on 650–800 euroa.”
Mäen mukaan myös laadukkaiden ja haluttujen vanhojen Tikka-kiväärien hinnat ovat laskeneet.
Asekauppias Harri Koivula Aseliike Veljekset Koivula Oy:stä Humppilasta sen sijaan kertoo, että Petra on edelleen haluttu kivääri, joka ei kauaa kaupan seinää korista.
Yksi ostajia arveluttava seikka on EU:n asedirektiivin myötä keskusteluun noussut mahdollinen puoliautomaattiaseiden kielto. Toistaiseksi spekulaatiot eivät silti ole kauppaa hidastaneet.
Käytettyjen aseiden osalta ostajia löytyy myös 1970-luvun laadukkaille hirvikivääreille.
Samaa mieltä Koivula on Mäen kanssa siitä, että vanhoilla halvoilla pienoiskivääreillä ja vaarinaikaisilla mustaruutihaulikoilla ei nykyään ole muuta kuin tunnearvoa. Hänkin mainitsee yksipiippuiset Baikalit tyystin rahallisen arvonsa menettäneinä.
Käytettyjen hyllyssä viihtyy myös TOZ:n pienoiskivääreitä, joita aikoinaan myytiin Suomessa valtavia määriä.
”Eihän niissä aseissa mitään vikaa ole, mutta kun lupa maksaa 79 euroa ja ase 80 euroa, niin eivät ne mene kaupaksi”, Koivula sanoo.
Koivula kuitenkin toivoo, että perikunnat toimittaisivat yhä ylimääräiset tuliaseet asekauppoihin eikä poliisille. Kauppa voi listata aseet omiin kirjoihinsa ja avata myyntitilin.
Poliisin huutokaupassa aseet menevät kaupaksi heikosti ja myymättä jääneet tuhotaan.
Lue lisää asekaupan tilanteesta MT:n uusitusta näköislehdestä
Muuta aiheesta:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
