VIERASKOLUMNI Hetken tie oli keveämpi
Käväisin tiistaina eduskunnassa, jossa vastaan asteli ensimmäisenä hiljan vanhentunut opiskelukaverini, valtiosihteeri Risto Artjoki. Rippe sanoi olevansa lähdössä Brysseliin, lyömään tämänkertaiselle tukiratkaisulle pistettä.
Vaihdettuamme siinä kevyet kenttäveetuilut noin hallitus-oppositio-asemasta, havahduin siihen, ettei ennen ole tukipaketin tekoon päässyt ilman vahvaa etelän talonpoikien julkista tervehdystä. Mutta sinne vain mies lähti yksikseen Brysselin kirkonkylälle, salkullinen paperia kainalossa.
Riston kanssa päivystettiin MTK:n Simonkadullakin sinä sunnuntaina, kun Haaviston Heikki oli jo lähdössä ilman kontrahtia kotiin viimeisestä liittymissopimuksen väännöstä helmikuussa 1994. Seuraavana aamuna sitten kuulimme, että Saksan ulkoministeri Klaus Kinkel oli heittänyt Kreikan Pangalos-kollegansa nurkkaan ja runtannut Etelä-Suomen tukisopimuksen kasaan. Artiklan numeroksi liittymissopimuksessa tuli 141.
Tai niin me silloin uskoimme. Uskoimme, että Suomen hallituksen asettama tavoite saada koko Suomen maatalous oman pysyvän, erillisen tukijärjestelmän piiriin toteutuisi. Sen oikeutuksena oli pohjoinen sijaintimme ja siitä johtuva olosuhdehaitta.
Mutta eihän siinä niin käynyt. Parin päivän päästä komission maatalousosaston virkamiehet kävelivät tämän poliittisen sopimuksen yli ja alkoi kahdenkymmenen vuoden vääntö sen oikeutuksesta. Se päättyi näköjään viime torstaina komission pistevoittoon.
Minä en tässä liity niihin, jotka vaativat maatalousministeri Jari Koskista tilille tämän tukimuodon hylkäämisestä. Liittymissopimuksessammehan tuo pykälä edelleen on mutta kyllä sen uudelleen käyttöönotto vaikuttaa kovin vaikealta. Toki: EU-politiikassa kaikki on mahdollista.
Tosiasia on, että pykälää nakerrettiin koko ajan, vallankin tukimäärän suhteen. Lähimpänä historiallista tulkintaa taisi olla Juha Korkeaoja, joka puristi komissaari Franz Fischleriltä julkisen lausuman siitä, että pykälä on pysyvä.
Eniten euroja menetettiin kuitenkin Sirkka-Liisa Anttilan sopimuksessa, jossa tuki vallankin kahtena viime vuonna rojahti sika- ja siipikarjataloudessa. Tosin sopimus jo sinällään oli kunnioitettava saavutus, noissa oloissa.
Sataneljäykkösen hautaus tapahtui siis kokoomuksen vahtivuorolla. Poliittinen miina on leivottuna seuraavalle ministerille siinä, että tukieroa pohjoisen ja etelän välillä tarkastellaan seuraavan kerran 2015.
Politiikassa mustankin voi toki saada valkoiseksi. Tässä tukipaketissa uhotaan sitä, että maidon ja muiden märehtijöiden tuki etelään korvataan cap-tukea uudelleen suuntaamalla.
Olisikohan opettajien ammattijärjestö tyytyväinen, jos kunnissa sairaanhoitajien palkkaa korotettaisiin opettajien liksaa leikkaamalla? Itse kirjaan mahdollisen komission vastaantulon tässä epävarmojen saatavien joukkoon.
Kaksikymmentä vuotta on eletty ja sopeuduttu – ja vastakin eletään. Paukut on nyt suunnattava muualle. EU-jäsenyys on merkinnyt valtavaa tulonsiirtoa ahneusmonopolille eli kaupalle.
Tämän epäkohdan kimppuun on käytävä tosissaan. Nyt kokoomus, riittääkö kantti reilun pelin rakentamiseen ruokaketjussa?
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
