Kiina nousee haastajaksi
NEW YORK, USA (MT)
Kansainvälisen kaupan vapauttaminen edistyy nyt Yhdysvaltojen näkökulmasta ensi kertaa vuosiin.
Yhdysvallat neuvottelee vapaakauppasopimuksista kolmella rintamalla: Japanin, Euroopan unionin ja Naftan eli Pohjois-Amerikan vapaakauppa-alueen kanssa.
”EU-johtajat ovat ihmeissään, kun Yhdysvallat lähtee Euroopasta Aasiaan. Unionikin tarjoaa kauppasopimusta”, sanoo johtaja Sean West yhdysvaltalaisesta poliittista riskiä kartoittavasta Eurasia Groupista.
Kiinaa Yhdysvallat ei ole kutsunut neuvotteluihin.
Eurasia Groupin perustaja Ian Bremmer arvelee, että Kiina haluaa osaksi länsimaista kauppaa, kun ihmiset vaurastuvat. Siinä menee vuosia: Brasilia ja Intia pääsevät mukaan ensin.
Bremmerin mukaan elämme nyt G0-maailmassa, jossa kansainvälistä johtajuutta ei ole. Kiina ja Yhdysvallat eivät halua osallistua kansainväliseen yhteistyöhön, vaan pikemminkin irrottautua siitä ja luoda omat sääntönsä.
Pian maailman kauppaa eivät Bremmerin mukaan enää pyöritä kansainväliset yhtiöt, vaan Kiinan hallitus.
”Politiikka nousee hallitsemaan markkinoita. Kiina voi haastaa sitä sortavat kauppasopimukset.”
PAULA TAIPALE
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
