Kosteikosta tuli kylän keidas

Vesi laskee Upilanojan kosteikosta kemikaalisäiliön läpi laskeutusaltaaseen. Mustaan pönttöön laitetaan ferrisulfaattia, joka saostaa fosforin. Puhdistustuloksia mitataan lähivuosina. Juha Tanhua Kuva: Viestilehtien arkisto

Upilanoja Hollolan Kutajoella on noin kolmen kilometrin pituinen puro, joka luikertelee peltojen halki Vesijärveen.

Järven poukamaa Upilanojan suulla peittää ruovikko. Kasvusto on kurottanut vuosi vuodelta kauemmaksi rannasta. Vaan ei edemmäksi, jos Vesijärven ystävät ry:n puheenjohtajaa Risto Kauhalaa on uskominen.

Muutaman sadan metrin päässä puron suulta uoma levenee, jakaantuu saaren kohdalta kahtia ja laskee padon kohdalta muoviputkirakennelman läpi.

Paikalle valmistui keväällä Vesijärvisäätiön Melli-hankkeen rahoittama tutkimuskosteikko. Muovilieriön pohjalle tulee ferrisulfaattia, jonka läpi puron vesi pakotetaan virtaamaan.

Järveä rehevöittävän fosforin on määrä saostua ja vajota laskeutusaltaan pohjalle. Puhdistustuloksia tutkitaan 5–10 vuoden ajan.

Järveen laskevan puron puhdistaminen ferrisulfaatilla on yksi fosforinpoistomenetelmistä, joita Vesijärvisäätiön Melli-hankkeessa tutkitaan.

Vaikka hanke saa rahaa, toteutuminen vaatii myös talkootyötä. Eri menetelmiä kehittävät yritykset sponsoroivat puhdistuslaitteet ja -kemikaalit.

Kauhala on hoitanut useiden kosteikkojen työnjohtoa yhdistyksensä puolesta. Monissa kosteikoissa myös paikalliset asukkaat osallistuvat talkoisiin vaikkapa konevoimaa tarjoten. Raha kuluu esimerkiksi maanajoon: Upilanojalle tuotiin noin 30 kuormaa maa-aineksia.

Kauhalan kokemuksen mukaan kosteikon rakennussuunnitelmat muuttuvat aina toteutusvaiheessa. Upilanojalla päädyttiin säästämään kaivurilta kylän paras sinivuokkoalue ja laho koivupökkelö. Saarikin rakennettiin spontaanisti.

”On tärkeää, ettei kosteikkoa ruveta tekemään kohtaan, missä se olisi pellon keskellä. Se haittaisi viljelyä, ei kannata hyvää peltoa tuhlata.”

Monesti sopivin kosteikon paikka löytyy ryteikköisestä metsänreunasta. Upilanojan tapauksessa yksityinen maanomistaja luovutti ja raivasi alueen. Ryteikkö jalostui yleiseksi virkistyspaikaksi. Kyläläiset rakentavat rannalle grillikatosta.

Tuoreeltaan kaivetut maamassat ovat vielä paljaana. Vedessäkään ei näy kasveja.

”Kun tämä pari vuotta on, niin se täyttyy kasvillisuudesta. Kosteikosta pystyy tekemään luonnollisen muotoisen, jos haluaa ja osaa.”

Kosteikko täyttyy hiljalleen lietteestä. Se on tyhjennettävä viimeistään viiden vuoden päästä, Kauhanen arvelee. Pohjalle laskeutuva sakka on erinomaista lannoitetta – pellostahan se on peräisin, ja sinne se myös kuuluu.

HENRIK SCHÄFER

Avaa artikkelin PDF