Maatilahaave ei ole vielä toteutunut
Aki ja Kaisa Vainio sekä tytär Lotta jatkavat sopivan maatilan etsintää. Haaveissa on ylämaankarjan kasvatus ja lihan suoramyynti. Kari Salonen Kuva: Viestilehtien arkistoTamperelaiset Kaisa ja Aki Vainio kertoivat heinäkuun 16. päivän Maaseudun Tulevaisuudessa haaveestaan hankkia maatila ja tehdä täydellinen elämänmuutos.
Unelma ei ole vielä toteutunut, mutta tavoitteesta ei ole luovuttu.
Vainiot ovat peruskaupunkilaisia, joilla ei ole aiempaa kokemusta maataloudesta. Kaisa on henkilöstösihteeri ja Aki työskentelee it-alalla.
Haave maatilasta on yhteinen. Kaupungin hälinästä kaivataan niin kauas, ettei katuvaloja näy välttämättä edes kiikariilla. Kumpikin haluaisi työskennellä eläinten parissa.
Mitään muutaman eläimen harrastetilaa Vainiot eivät halua, vaan tavoitteena on kannattava liiketoiminta. He aikovat kasvattaa ylämaankarjaa ja myydä pääosan lihasta suoraan asiakkaille.
Keväällä haave oli jo toteutumassa.
Sopiva, noin sadan hehtaarin tila oli löytynyt, laina neuvoteltu valmiiksi, luomusitoumus tehty, eläinten hankinnasta sovittu ja lihakin myyty ennakkoon.
Sitten myyjä yhtäkkiä käänsi kelkkansa. Kauppa ei toteutunut.
Heinäkuussa Vainiot vielä uskoivat, että uuden tilan etsintää jatketaan entisellä innolla.
Nyt Kaisa myöntää, että kevään takaisku oli kovempi kuin alkuun osattiin ajatellakaan. Se pysäytti ja pani ottamaan aikalisän.
”Se tila oli meille niin täydellinen, sijainniltaan, kooltaan, rakennuksiltaan...”
Lehtijutun jälkeen perhe sai muutamia yhteydenottoja ja joitakin tiloja käytiin katsomassa. ”Niissä ei ollut mitään vikaa, mutta mikään ei vain ollut yhtä sopiva meille kuin se, jonka hankinta meni mönkään.”
Etsintä kuitenkin jatkuu.
Tila haluttaisiin löytää mieluiten Pirkanmaalta. Siellä Vainioilla on tutut kuviot ja he tuntevat sopivat yhteistyökumppanit. Myös liikenneyhteydet ovat hyvät, mikä on suoramyynnin kannalta oleellista.
Ehkä konttorirotista kuoriutuu vielä karjankasvattajia.
SATU LEHTONEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
