Joka kymmenes saa lähteä Lähi-Tapiolasta
Lähi-Tapiola-ryhmä aikoo irtisanoa joka kymmenennen työntekijänsä.
Lähivakuutuksen ja Tapiolan fuusiosta syntynyt yhtiö karsii irtisanomisilla päällekkäisyyksiä ja pyrkii parantamaan kannattavuuttaan.
Yt-neuvotteluista Lähi-Tapiola ilmoitti maanantaina. Ne saatetaan päätökseen toukokuun loppupuoliskolla. Irtisanottavien määräksi arvioidaan 400 työntekijää.
Henkilöstömenoja ryhmä aikoo tänä vuonna säästää reilut 20 miljoonaa euroa. Summa on kolmannes kokonaisuudesta, jossa tavoitellaan 50–60 miljoonan säästöjä vuosittain.
Työntekijöiden vähennyksiä painotetaan tuki- ja kehitystoimintoihin. Ne koskevat vahinkovakuutusta sekä henki- ja alueyhtiöitä.
Pääluottamusmies Iiro Ketola sanoo Lähi-Tapiolan suunnitelmia henkilöstön tylyttämiseksi. Nopeaa aikataulua hän kuvailee hätiköinniksi.
”Fuusiotyö on yhtiöryhmässä kesken, eikä todellista henkilöstön tarvetta pystytä vielä määrittelemään.”
Lähivakuutus ja Tapiola saivat ryhmän mukaan kahden vuoden fuusioprosessinsa päätökseen. 19 alueyhtiötä aloittivat tämän vuoden alussa.
Suurin osa säästöistä aiotaan puristaa fuusiohyötyinä sekä tietotekniikkaa tehostamalla. Yt-neuvottelut eivät koske vakuutuskorvausten ja puhelinpalvelun henkilöstöä.
Pääjohtaja Erkki Moisander sanoo Lähi-Tapiolan sopeuttavan hitaan kasvun aikaan ja mataliin sijoitustuottoihin. Kustannukset halutaan kilpailijoiden tasolle.
”Meidän pitää karsia kuluja ja tehostaa toimintaa säilyttääksemme kilpailukykymme.”
Lähi-Tapiola julkaisi alustavat tuloslukunsa. Vahinkovakuutuksessa yhdistetty kulusuhde on kymmenisen prosenttia korkeampi kuin kilpailijoilla.
Yhdistetty kulusuhde kuvaa toiminnan tehokkuutta eli paljonko vakuutusmaksuista jää korvausten ja liikekulujen jälkeen. Kilpailijat pääsevät selvästi alle 90 prosenttiin.
Lähi-Tapiola putosi vahinkovakuutuksen kolmoseksi. Sen maksutulo kasvoi 1,3 prosenttia, kun tavoite oli neljä prosenttia. If ajoi Tryg-kaupallaan ohi. Pohjola on alan ykkönen.
Täysin kilpailijoiden lukuja ei tavoitella, sillä Lähi-Tapiola pitää edelleen kiinni paikallisuudesta ja henkilökohtaisesta palvelusta.
Konttoreiden määrä voi supistua 250:een. Fuusioprosessin alussa niitä oli 350.
Lähi-Tapiolan eläkeyhtiö ja Eläke-Fennia fuusioituivat tämän vuoden alussa Työeläkeyhtiö Eloksi. Tapiola Pankki yhdistyy S-Pankkiin toukokuun alussa.
JUHANI VIITALA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
