Diabetes hälyttää raskausaikana
Raskausdiabetesta ei kannata unohtaa, Suomen Diabetesliitto muistuttaa Maailman diabetespäivänä. Vaikka oireet häviävät usein synnytyksen jälkeen, sairastuminen altistaa äidin myöhemmin tyypin 2 diabetekselle.
Raskausdiabeteksella tarkoitetaan raskauden aikana ensimmäisen kerran todettua sokeriaineenvaihdunnan häiriötä. Merkittävä riskitekijä on äidin ylipaino.
Suomen Diabetesliitto suosittelee raskausdiabeteksen sairastaneille säännöllistä seurantaa. Se tarkoittaa sokerirasituskoetta ja paastoverensokereiden mittaamista.
Tärkeää on tavoitella normaalipainoa, syödä terveellisesti ja liikkua päivittäin niin, että liikunta myös hengästyttää.
Raskausdiabeetikkojen määrä on viime vuosina lisääntynyt. Sokerirasituskokeen tulos oli vuonna 2011 poikkeava 12,5 prosentilla synnyttäjistä.
Useat diabetesyhdistykset, apteekit ja terveydenhuollon toimipisteet järjestävät perjantaina diabetespäivän tempauksia.
Suomen keski-ikäisestä väestöstä noin 15 prosentilla on diabetes. Kaikkiaan noin 35 prosentilla on todettu jonkinasteinen sokeriaineenvaihdunnan häiriö.
Viime vuoden lopussa lääkkeillä hoidettuja diabeetikkoja oli 286 136. Heistä 26 023 eli yhdeksän prosenttia oli uusia tapauksia.
Suuri joukko sairastaa diabetesta tietämättään, sillä tyypin 2 diabetes ei alkuvaiheessa aiheuta oireita. Tautia sairastaa arviolta puoli miljoonaa suomalaista. Sairastavien määrä on kasvanut vuosi vuodelta, koska väestö lihoo ja liikunta vähenee. TARJA HALLA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
