Kelan puherobotin kanssa voi kohta huastella savoksi tai asioira Turun murteella – koneelle vaikeimpia ovat Itä-Suomen ja Lapin murteet
Puherobotti perustuu tekoälyyn ja puheesta tekstiksi -tekniikkaan.
Puherobotin tarkkuus paranee, mitä enemmän eri tavoin puhuttua kieltä sille syötetään. Kuva: Jaana Kankaanpää / Kuvitus: Juho LeskinenKelassa on testattu murteita ymmärtävää puherobottia.
Testissä puherobotti koulutettiin vastaamaan puhelinpalvelussa opintotuen tulorajoja koskeviin kysymyksiin. Testaajina oli kuusi eri alojen opiskelijaa.
Puherobotti on käytännössä puheohjattava tekoäly, joka hyödyntää puheesta tekstiksi -tekniikkaa.
Kelan testin perusteella huomattiin, että robotti ymmärtää suomenkielistä puhetta melko hyvin. Vain alle seitsemässä prosentissa sanoista oli käännösvirheitä tai sanoja jäi puuttumaan.
Eniten eli noin kolmannes virheistä tuli murresanojen kohdalla. Viidennes virheistä puolestaan koski numeroita. Hankalimpia robotille olivat Itä-Suomen ja Lapin murteet.
Robottia opetetaan eri puolilta Suomea kerätyn puhedatan avulla. Kokeiluvaiheessa aineistoa oli eri määriä, joten myös eri murrekohtainen näytemäärä vaihteli.
Tähän mennessä suomenkielisiä puherobotteja on testattu vasta melko vähän. Kelan toteuttama testi kuitenkin vaikuttaa lupaavalta. Suurin haaste on opetusmateriaalin, eli nauhoitetun puheen puute.
"Uskon, että jo vuoden päästä puherobotti ymmärtää suomenkielen murteita huomattavasti paremmin", toteaa Kelan projektipäällikkö Riikka Lindroos-Järvitalo
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
