KOULUPÄIVÄKIRJA Tytöt, pojat ja lukeminen

Tämä vuosi on nimetty Kirjan vuodeksi. Se näkyy tapahtumina kouluissa, kirjastoissa ja erittäinkin messuilla.

Turun kirjamessut tarjosi joku vuosi sitten erikoisen näytöksen: Lukeva poika. Poika luki kirjaa, messuvieraat kulkivat ohi.

Näytös järjestettiin, kun oli huolestuttu, etteivät pojat lue yhtä tiuhaan kuin tytöt.

Tuovatkohan tempaukset lasten ja nuorten lukuharrastuksen hiipumishuoleen toivottua parannusta? Epäilen. Koulussahan järjestetään sanomalehtipäivä. Se typistyy surkeaksi yritykseksi johdattaa koululapsi sanomalehden pariin. Päivän lehtien pinot usein päätyvät kuvistunnin mukaviksi alustoiksi. Opettajien asenne on yksi syy tähän.

Parempi tapa herättää oppilaan kiinnostus sanomalehteen on tilata luokkaan oma lehti. Päivän lehden seuraaminen on silta lukuharrastukseen. Kokeilin sitä useita vuosia. Luokassa oli myös lehtipulpetti, jossa voi lukea. Kotonahan lehdet ovat ensin vanhempien hoteissa.

Sama pätee lukuharrastuksen tukemiseen. Eikä siinä tarvitse lajitella tyttöjä ja poikia erikseen.

Mutta mitä tapahtuu tämän ajan koulussa – ja kotona? Voidaankin jo vakavasti kysyä, digitalisoituuko lasten ja nuorten kirjakulttuuri sillä vauhdilla, että se hävittää perinteisen lukutaidon ja innon, eikä uuden lukutaidon hyväksi ole tehty juuri mitään. Onko uusi teknologia uhka koko oppimisprosessille?

Ovatko kasvatustieteilijät jääneet aikamme tapahtumista kovastikin jälkeen? Heidänhän pitäisi olla suunnannäyttäjinä varsinkin nyt, kun kaikki on liikkeellä.

Panenkin ilahtuneena merkille, että käytännön, siis kenttäkoulun, opettajat ja kasvatushenkilökunta alkavat epäillä, ettei tätä välitilaa koulu kovin kauan kestä. Jos koulu vaivihkaa hylkää kirjan, vanhemmat putoavat kärryiltä. Onkin hyvä, että juuri koululaisten vanhemmat alkavat kysellä, millä oppivälineillä ja millä metodeilla heidän lastansa opetetaan ja kasvatetaan.

Esimerkiksi vanhempien tuskastuminen netin kautta tapahtuvaan yhteydenpitoon koulun ja kodin välillä on ymmärrettävää. Koulusta on helppo meilata, että jälleen lapsenne mokasi, kasvattakaa vähän paremmin.

Vastikään kaksi yliopiston tohtoria kehottaa isiä lukemaan pojille, kun nämä ovat vielä natiaisikäisiä (että pojilla syntyisi suhde kirjaan!).

Mitenhän keikkatyöläisisä lukisi pojilleen, kun hän pistäytyy kotona kerran viikossa. Tai miten vuorotyötä tekevä isä lukee pojalleen, kun toinen nukkuu silloin, kun toinen on hereillä.

Tietysti näillä yhteiskunnan hemmottelemilla isyysvapaan isillä on mahdollisuus lukea lapselleen, elleivät sitten vie poikiaan lähimpään päiväkotiin.

Vastaan kasvatustohtoreille, että saatoin olla 15 vuotta ainoa, joka luki murrosikää läheneville pojille. Tosin opettajapöydän takaa, kun ensin oli sytytetty kynttilä ja kehotettu, että ottakaapa rento asento.

Erilaisten uskontojen opetus yrittää asettua kouluun. Tietotekniikka ilman mitään didaktista harjoittelua mellastaa jo koulussa. Mutta annas olla, kun tämän mediavetoisen neutraalisukupuolen (sateenkaarisukupolven) kasvatusvaateet kävelevät koulun ovesta sisään. Silloin lukeeko isä pojalle -tavoitteet ovat yhtä aataminaikuisia kuin maalaukset luonnonpuistojen peruskalliossa. On siinä opettajilla muutosleikkiä kerrakseen.

Avaa artikkelin PDF