SDP:n Lindtman Marinin baarikohusta: Pääministerillä täysi tuki, opittavaakin keskustelusta kertyy
Pääministeri Marin rikkoi valtioneuvoston koronaohjeistusta kontaktien välttämisestä.
Antti Lindtman on SDP.n eduskuntaryhmän puheenjohtaja. Hän oli myös Marinin vastaehdokas pääministeriksi vuonna 2019. Kuva: Jaana KankaanpääSosialidemokraattisen puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman kertoo MT:lle, ettei pääministeri Sanna Marinin (sd.) viikonloppuinen baarikohu ole vaikuttanut hänen luottamukseensa puolueen tai eduskuntaryhmän sisällä.
"Tiedän, että hänellä on työssään täysi tuki", Lindtman sanoi.
Marin joutui kohun keskelle viikonloppuna, kun hän oli juhlimassa Helsingin baareissa, vaikka oli altistunut koronavirukselle. Altistuksen lähde oli ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.).
Marin oli saanut tiedon altistumisestaan jo alkuillasta, mutta alkuun häntä ei ollut opastettu välttämään kontakteja. Myöhemmin näin ohjeistava tekstiviesti lähetettiin Marinin virkapuhelimeen, mutta hänellä ei ollut sitä mukanaan.
Marinin toiminta rikkoin 26. marraskuuta annettua valtioneuvoston koronaohjeistusta, joka on tiukempi kuin THL:n kaikkia kansalaisia koskeva ohjeistus.
Lindtmanilla riitti Marinille ymmärrystä.
"Pääministeri tekee joka päivä kovaa työtä kovan paineen ja jatkuvan julkisen läpivalaisun keskellä. Tietenkin julkinen sana tekee sitten omaa työtään. Peräänkuulutan kuitenkin suhteellisuuden tajua."
Lindtman korosti, että Marin on jälkikäteen myöntänyt virheensä, ja luvannut tarttua myös puhelimen puuttumisen aiheuttamiin ongelmiin.
"Pääministeri on nämä tapahtumat hyvin avoimesti ja hyvin tarkasti käynyt läpi, ja kertonut myöskin, että nämä viestikäytännöt käydään läpi ja tarvittaessa korjataan."
Ohjeiden mukaan Marinilla olisi pitänyt olla mukanaan myös ministeripuhelin. Se, että hänet tavoittaa parhaiten eduskunnan puhelimesta oli kuitenkin Valtioneuvoston kanslian tiedossa.
Kohut ovat seuranneet Marinia hänen pääministerikaudellaan aiemminkin. Lindtmanin mukaan jatkuvat kohut eivät kuitenkaan vaikuta Marinin kannatukseen puolueen sisällä.
"Pääministeri on yksi niistä henkilöistä, jotka tässä valtakunnassa työskentelevät kovimman paineen alla. Hänen toimintaansa arvioidaan ja läpivalaistaan varmaan enemmän kuin kenenkään muun", Lindtman sanoo.
"Tärkeintä on, että hän on hyvin selkeästi ja hyvin avoimesti käynyt nämä asiat läpi."
Myöhemmin Lindtman kommentoi asiaa myös Facebook–sivuillaan. Sielläkin hän peräänkuulutti suhteellisuuden tajua, mutta totesi myös pääministerillä olevan opittavaa.
"Opittavaakin keskustelusta kertyy. Pääministeri Marin totesi jo keskustelun alussa, että itse toimisi nykytiedoilla toisin. Myös viestinvälityskäytännöt käydään lävitse", hän kirjoitti.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
