Harva luottaa sosiaaliturvaan vanhuudessa
Yhdeksän vastaajaa kymmenestä uskoo maksavansa tulevaisuudessa itse isonevan osan vanhuuden hoivapalveluista ja terveydenhoidosta.
Finanssialan keskusliiton kyselyssä alle joka kolmas luotti suomalaisen sosiaaliturvan riittävän vanhuusiän hoidossa.
90 prosenttia vastaajista uskoi, että kansalaiset joutuvat kattamaan yhä enemmän palvelujen kuluja itse, esimerkiksi vakuutuksen avulla.
Finanssialan keskusliiton toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi ehdottaa palvelujen kehittämistä siihen suuntaan, että kansalaiset voivat täydentää julkisia palveluja omalla rahoituksella.
Valtion, kuntien ja sosiaaliturvarahastojen keskinäistä vastuuta hyvinvoinnista pitää Kaupin mielestä selkeyttää.
”Kansalaisille pitäisi kertoa nykyistä paremmin, millaisia palveluita julkinen sektori voi tulevaisuudessa tarjota.”
Kaupin johtama keskusliitto edustaa vakuutusyhtiöitä, pankkeja sekä rahastoyhtiöitä ja finanssialan työnantajia.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
