
Vuoden valoisimmat päivät ovat käsillä – vanha kansa puhuu pesäpäivistä
Juhannuksen sääennusteet ovat pitkään heitelleet sateisen ja poutaisen välillä. Lämpötilojen ennustettavuus on kuitenkin alkanut parantua.
Torstaina 20. kesäkuuta vietetään vuoden pisintä päivää eli kesäpäivänseisausta. Kuva: Kankaanpää JaanaTänään keskiviikkona Vaasasta Kainuuseen ja Pohjois-Karjalaan ulottuvalla alueella esiintyy laajalti sade- ja ukkoskuuroja. Ukkosten yhteydessä voi esiintyä yli 15 m/s puuskia. Länsi- ja Pohjois-Lapissa liikkuu yhtenäisempi sadealue. Lämpötila on pääosin 15 ja 21 asteen paikkeilla, Pohjois-Lapissa on viileämpää. Lämpimintä on Savossa ja Karjalassa.
Torstaina 20. kesäkuuta vietetään vuoden pisintä päivää eli kesäpäivänseisausta, jolloin esimerkiksi Helsingissä päivän pituus on 18 tuntia ja 57 minuuttia. Pohjoisessa aurinko ei laske lainkaan. Torstaina sadekuuroalue liikkuu lännestä itään ja sadekuuroja voi esiintyä laajalti koko maassa. Etelä-Suomi jää kuitenkin melko poutaiseksi. Lämpötila on 15–20 astetta, paikoin sadekuurot laskevat lämpötilan alle 15 asteen. Pohjois-Lapissa lämpötila jää päivälläkin alle 10 asteen.
Juhannuksen sää on vaikuttanut hyvin epävarmalta. Aiemmin ennusteet povasivat kammosäätä juhannusviikonloppuun, laajan matalapaineen tuomia sateita koko maahan. Nyt uusimmat ennusteet ovat näyttäneet vihreää valoa sille, että perjantaista alkaen sää olisi laajalti poutainen koko viikonlopun. Vaihtelevuuden takia juhannussäähän liittyy vielä epävarmuutta. Toivotaan kuitenkin, että ennusteet jatkaisivat poutaisella linjalla.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.
Siirry tästä MT:n sääpalveluun
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
