Albaniasta puhuttiin pitkään Euroopan sulkeutuneimpana ja mystisimpänä maana, mutta nyt entistä takapajulaa hehkutetaan uutena nousevana matkakohteena, joka vetää vertoja Espanjalle, Kreikalle, Italialle ja pesee pian Kroatiankin.
Brändäys on onnistunut ja puheille on katetta: maa on mukava, lämmin ja näitä muita edullisempi etelän lomakohde, jossa riittää rantaa ja jossa voi vielä aistia menneen ajan henkäyksen – hyvässä ja pahassa.
Satunnaiselle turistille kohde onkin tarvittaessa juuri Adrianmeren aurinkoa ja halpoja ravintoloita. Mutta jos haluaa tietää enemmän ja raaputtaa hiukan pintaa, näkee muutakin. Maa on kuulunut vuosisatojen aikana sekä turkkilaisille että roomalaisille ja oli osa Italiaa vielä vuonna 1912, jolloin se itsenäistyi, mutta jäi sotatantereeksi. Vuonna 1939 maan miehittivät italialaiset ja vuonna 1941 saksalaiset.
Sotien jälkeen Albania olikin pitkään Euroopan kummajainen: kommunistinen maa, joka piti kiinni aatteestaan vielä Neuvostoliiton romahdettuakin ja Kiinan käännyttyä markkinatalouden suuntaan.
Tästä ei ole edes kauan: ensimmäiset monipuoluevaalit pidettiin sosialismin luhistuttua muuallakin Euroopassa vuonna 1991. Sen jälkeen seurasi kaaosta yleislakon ja väestöä valtavan naruttaneen pyramidihuijauksen jälkeen, ja eri syistä pidettyjä isoja mielenosoituksia on nähty tänäkin vuonna.
Avautunut Albanian tasavalta on nyt YK:n, Naton ja WTO:n jäsen ja EU:n jäsenehdokas vuodesta 2014. Valtapuolueita on kaksi: keskusta-oikeistolainen demokraattinen puolue (PD) ja vanhan kommunistisen puolueen raunioille syntynyt sosialistinen puolue.
Pääosa väestöstä on melko maallisia muslimeja, keskipalkka muutama sata euroa.
Monelle Albaniasta tulee mieleen Enver Hoxha, joka hallitsi maata vuodet 1946–1981. Hän pääsi valtaan Jugoslaviaa johtaneen Josip Broz Titon tuella, mutta kun rakkauteen tuli ryppyjä kommunistis-opillisista syistä, Albania kääntyi ensin 1940-luvulla Stalinin Neuvostoliiton ja 1960-luvulla Maon Kiinan puoleen. Albania jätti Varsovan liiton, Maon kuoltua myös Kiinan 1970-luvun lopulla eikä osallistunut Helsingin Etyk-kokoukseen vuonna 1975.
Hoxhasta tuli vahva johtaja, joka kitki uskonnot, sulki tai purki kirkot ja julisti maansa ateistiseksi. Kansalla ei ollut kivaa, sillä uskonnonharjoittamisen lisäksi rajoitettiin muitakin vapauksia, ja osa puoluejohdostakin päätyi vainoharhaisen johtajan käskystä teloitettavaksi.
Hoxha pelkäsi sekä Varsovan liiton että Naton hyökkäystä niin paljon, että alkoi varustaa maataan teräsbetonisin bunkkerein poliittisen ja virkamiesjohdon turvaksi. Niitä nousi vuosina 1968–1976 eri puolille maata 700 000 ja näkyy maisemassa yhä.
Pääkaupunki Tiranassakin bunkkereita toimii nyt museoina ja baarina. BunkArtin pieni kupu keskellä hallintokortteleiden aukeaa hämää, sillä luolasto maan alla on valtava. On käytäviä, johtajien huoneita, tyrmiä ja salakuuntelu-, kidutus- ja poliisiesineistöä.
Hoxhan sijasta maan kansallissankarina pidetään Skanderbegiä, jonka johdolla albaanit taistelivat 1400-luvulla turkkilaisia vastaan, mutta antoivat lopulta periksi.
Reissulukemiseksi voi suositella Maarit Verrosen Matka Albaniaan -romaania vuodelta 1997.
Albanian akuuteimpia ongelmia on negatiivinen väestönkasvu: syntyvyys on pieni, ikääntyminen ja maastamuutto suurta. On arvioitu, että kansa kutistuu 40 000:lla vuosittain ja nyt 2,8 miljoonasta albaanista katoaisi kokonaista kaksi miljoonaa vuoteen 2100 mennessä.
Toinen kalvava ongelma on korruptio: kaikki kahmivat rahaa niin paljon kuin saavat, eikä mikään etene, ellei tunne oikeita ihmisiä.
Yksi menoon tympääntyneistä on Elvis Kuci, joka jätti viitisen vuotta sitten lakimiehen työnsä valtionhallinnossa ja perusti eteläalbanialaiseen lomakaupunki Sarandeen hotellin.
"Rakensin tämän itse perheeni kanssa", nelikymppinen mies kertoo. Alkupääomaa oli itsellä ja pankki lainasi lisää.
Perhehotellin edessä aukeaa turkoosi Välimeri, ulapan takana häämöttää Kreikan saari Korfu. Ympärillä on muitakin hotelleja, osa valmiita ja osa kesken. Tapana on, että projekteja aloitetaan, ja luvat pyydetään vasta jälkeenpäin, Kuci kertoo. Aina niitä ei tulekaan.
Turistikautta kestää touko–lokakuun, ja talvet hotellinpitäjä on viettänyt vaimonsa ja viisivuotiaan tyttärensä kanssa Yhdysvalloissa. Sinne hän olisi saanut asettua pysyvästikin, kun kohdalle osui lottovoitto: mahdollisuus pysyvään oleskelulupaan.
"Mutta se olisi edellyttänyt kuuden kuukauden ja yhden päivän oleskelua maassa viiden vuoden ajan, enkä halunnut jättää hotelliani."
Hän uskoo turismin nousuun etenkin Albanian EU-jäsenyyden myötä.
Turismi on tärkein ja nousevin elinkeino. Maatalousmaata on vuoristoisessa maassa vain noin neljännes maa-alasta. Tärkeimmät tuotteet ovat vehnä, maissi, sokerijuurikas ja vesimeloni. Teillä tulee vastaan aaseja, lehmiä, vuohia, lampaita ja kulkukoiria.
Kiemuraisen tien varrella keskellä kaunista vuoristomaisemaa paikalliset myyvät meloneita ja muita hedelmiä. Jorxh Theodorin kanssa ei kerrassaan löydy yhteistä kieltä, sillä hän ei puhu sanaakaan englantia. "Mää" ja "muu" -kysymksiini hän nyökkäilee siihen tapaan, että ilmeisesti kotona on lampaita.
Nuori mies mättää parin euron edestä vaa'alle niin ison kasan kirsikoita, että on pakko stopata, kun ei ole kylmäsäilytystä. Jälkeenpäin jarruttelu harmittaa, sillä parempia en ole koskaan maistanut.
Albanian ruokakulttuurissa näkyvät meri sekä Italian ja Kreikan vaikutukset. Oma ruokaperinne kapeni kommunismin aikaisessa köyhyydessä, mutta tukijalkana ovat liha ja peruna. Ruokalistalta voi hyvin löytyä myös lampaanpääkeittoa.
Kirjoitus on osa EU:n ja Länsi-Balkanin suhdetta selvittävää journalistista työtä, johon Journalistisen kulttuurin edistämissäätiö Jokes myönsi työskentelyapurahan.
