Sepelkyyhkyt ovat jahtikauden avaussaalis
”Toivottavasti jätkä ei nyt vaan ammu ohi”, saattoi karkeakarvainen saksanseisoja Enska tuumia isäntänsä Pasi Kokkosen kanssa passissa istuessaan. Pentti Vänskä Kuva: Viestilehtien arkistoSIILINJÄRVI (MT)
Miehet asettelevat aamuhämärässä hakkuuaukolla sepelkyyhkyn kuvia kannoille ja maahan. Riistahernekeot loistavat kauas merkkinä jo hyvän aikaa jatkuneesta ruokinnasta.
”Ykkönen tulee, viitonen tulee, nyt tulee Toni sinulle, laitanko koiran noutoon?”, metsästäjät huutelevat toisilleen paukkeen lomassa ja kyyhkyjen liikkumisen mukaan.
Sepelkyyhkyn metsästys alkoi viime perjantaina ja avasi samalla metsästyskauden. Kyyhkykanta on Suomen Riistakeskuksen mukaan runsas ja kestää hyvin metsästystä.
Viimevuotinen saalismäärä nousi yli 230 000 lintuun. Sepelkyyhkystä on tullut maamme suosituinta riistaa sinisorsan ohella.
Siilinjärveläinen Pasi Kokkonen arvioi yhdentoista maissa kyyhkyjahdin avauspäivän aamulennon jälkeen, että lento ei ylittänyt tai alittanut odotuksia, vaan oli keskiarvoa.
Muutaman miehen porukka sai saaliiksi lähes 40 sepelkyyhkyä. Saaliin talteenotossa ei jätetty mitään sattuman varaan, sillä parhaimmillaan koiria oli paikalla kuusi.
Saalislintujen määrän sijaan tärkeämpää on nähdä lintuja liikkeellä, miehet pohtivat. Toisaalta saalista odottaa, kun hernettä on kärrätty maastoon.
Miehet aloittivat kyyhkyjen ruokinnan heinäkuun toisella viikolla. Riistahernettä on kadonnut kyyhkyjen kupuihin muutamia satoja kiloja.
Siilinjärvellä sää suosi jahtia. Ennen perjantaita ehti sataa vettä kolme päivää putkeen, joten kyyhkyt olivat erityisen innokkaita lähtemään liikenteeseen sadepäivien jälkeen, kertoi Toni Simonen.
Simonen ja Kokkonen jahtikavereineen olivat ensimmäistä kertaa metsästämässä kyyhkyjä peltojen ja metsien ympäröimällä hakkuuaukolla.
Uudessa paikassa on omat haasteensa, passilinjoja miehet suunnittelivat muuttavansa aamun jälkeen.
”Parempi kun ei laskeskella osumaprosentteja”, miehet kuittailevat toisilleen.
Seuraavan kerran aukolle tullaan pyytämään kyyhkyjä sunnuntaina.
Jahtiporukka on muodostunut yhteisten tuttavien ja fasaanien tarhausprojektin kautta.
”Tämä on monin tavoin sosiaalista toimintaa, kun lintuja käydään ruokkimassa porukalla jo ennen jahtia. Eivät ne metsästäjät lähde tällaiseen mukaan, joille ryhmäjahti ei sovi”, miehet toteavat.
Syömään lähtemisestä ehditään puhua moneen kertaan ennen kuin kukaan malttaa lähteä aukolta pois.
Makkaranpaiston, kahvittelun ja saaliinkäsittelyn jälkeen jahti jatkui. Illalla linnut jaetaan tasan.
SARI PENTTINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
