Etelä-Saimaa: Hannu taistelee mökkinsä puolesta – tontti liitettiin vaivihkaa kansallispuistoon
Metsähallitus vaatii Hannu Luostarista purkamaan kesämökkinsä Koloveden rantamailla, Etelä-Saimaa kertoo.
Koloveden kansallispuisto perustettiin vuonna 1990. Kuva on Koloveden kansallispuistosta vuodelta 2018. Kuva: Johanna KokkolaMetsähallitus vaatii Heinävedellä asuvan Hannu Luostarisen erämaamökin purkamista Koloveden rantamailla, kertoo Etelä-Saimaa.
Luostarinen rakensi sähköttömän mökin vanhoista hirsistä Syöpäsäätiöltä vuokraamalleen tontille vuonna 1982.
Koloveden kansallispuisto perustettiin vuonna 1990 ja 2013 se laajeni.
Mökkiä varten piti lohkaista kansallispuistosta tontti.
Uutta vuokrasopimusta Metsähallituksen kanssa tehtäessä kävi ilmi, että tontti olikin vaivihkaa liitetty osaksi kansallispuistoa ja että tarjolla olisi jatkossa vain kahden vuoden vuokrasopimus, jota ei uusittaisi, kertoo Etelä-Saimaa.
Sen jälkeen pitäisi purkaa mökki ja siistiä paikat. Perusteena oli saimaannorppa.
Yli seitsenkymppinen Luostarinen toivoo, että hän saisi käyttää kesämökkiään niin kauan kuin kykenee siellä käymään.
Paikalliset tahot ovat lähettäneet oikaisupyynnön Metsähallitukselle Luostarisen puolesta saamatta siihen vastausta. Hän toivoo saavansa yhteyden muihin vuokratonteilta lähtijöihin, jotta asiaa voisi ajaa yhdessä.
”En itse ole nähnyt rannassa kertaakaan norppaa”, kertoo Luostarinen Etelä-Saimaalle.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








