Sahatavaran kysyntä ratkaisee puukauppavuoden jatkon
”Puukauppa hyytyi viime vuoden lopulla jonkin verran odotettua enemmän. Se ei kuitenkaan pysähtynyt täydellisesti”, kertoo tutkimuspäällikkö Erno Järvinen MTK:sta.
Järvinen odottaa, että puukauppa käy tänä vuonna viimevuotiseen tahtiin. Sellutehtaat syövät edelleen puuta täysillä, mutta sahatavaran kysyntä on epävarmalla pohjalla.
”Voi sanoa, että puukaupan vauhti on sahoista kiinni. Euron heikkeneminen parantaa sahojen tilannetta, mutta toisaalta myös kruunu ja rupla ovat heikentyneet”, pohtii Järvinen.
Metsäteollisuuden puuhuolto on kaikkineen tukevalla pohjalla. Lähes kaikkea puuta on tarjolla enemmän kuin teollisuus tarvitsee.
Ostomiehiä juoksuttaa vain koivutukki, jolla on nyt hyvä kysyntä.
”Erityisen vaikea on talviharvennusten tilanne. Niitä metsäyhtiöille jäi varastoon viime talvena. Uusia talviharvennuksia on siten hyvin vaikea saada kaupaksi.”
Kuitupuun menekki lisääntyy vasta, kun teollisuuden uudet investoinnit nostavat sen tarvetta. Toiseen suuntaan vaikuttaa paperin kysynnän laskun jatkuminen.
Yksi kysymysmerkki on puun tuonti. Jos rupla pysyy heikkona, kiusaus lisätä tuontia voi kasvaa.
Puukaupan määrä ja vauhti on perinteisesti ollut kiinni sahojen ostoista. Sahausta jarruttaa taantuma, joka on vähentänyt rakentamista Euroopassa.
Ruotsin sahat ovat pärjänneet kilpailussa hyvin halvan kruunun ansiosta. Samasta syystä venäläinen sahatavara on alkanut virrata Aasiaan heikon ruplan turvin.
”Sahatavaraa on kertynyt varastoihin. Suomalaissahat pitivät siksi pitkiä jouluseisokkeja. Alkuvuoden puukauppa on kiinni siitä, miten sahatavara alkaa käydä kaupaksi.”
Viime vuonna Metsäteollisuus ry:n jäsenet ostivat tukkeja 13,7 ja kuitupuuta 16,3 miljoonaa kuutiota.
Mäntytukin kantohinta pysyi edellisvuoden tasolla. Kuusitukin kantohinta laski yhden prosentin ja koivutukin nousi yhden prosentin. Kantohintojen muutokset kertovat puun kysynnästä, kuusesta oli ylitarjontaa, mikä painoi sen hintaa.
Joulukuussa sekä mänty- että kuusitukista maksettiin keskimäärin 54 euroa kuutiolta. Koivutukin keskihinta oli 42 euroa kuutiolta.
Mänty- ja koivukuitupuun keskikantohinta oli 16 euroa ja kuusikuidun 17 euroa kuutiolta. Kuitupuiden hinta vaihteli 12 ja 19 euron välillä.
Hankintakaupalla puuta ostettiin viime vuonna 5,8 miljoonaa kuutiota. Hankintapuun osuus nousi edellisen vuoden 15 prosentista 19 prosenttiin. Noin kolme neljäsosaa hankintakauppojen ostoista oli kuitupuuta.
JARMO PALOKALLIO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
