Suomen Yrittäjät haluaa helikopterirahaa konkurssiaallon estämiseksi – Mikael Pentikäinen Ylelle: yt:t koskevat jo yli 400 000 työntekijää
Ylen ja STT:n haastatteluissa Mikael Pentikäinen esittää, että valtio ottaisi väliaikaisesti hoitoon yritysten sosiaalivakuutusmaksut.
Mikael Pentikäinen patistaa hallistusta tukemaan yrityksiä lisää konkurssiaallon estämiseksi. Kuva: Jarkko SirkiäSuomen Yrittäjien (SY) toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen pelkää yritysten konkurssiaaltoa. Hän painottaa, että vaikeuksissa ovat ravintoloiden lisäksi erikoiskauppa, kenkä- ja vaatekaupat, sisustusliikkeet, optikot ja monet muut yritykset, joista merkittävä osa on pieniä ja keskisuuria.
Järjestön arvion mukaan yt-neuvottelut koskettavat jo yli 400 000:ta työntekijää.
Pentikäinen esitti perjantaina STT:llä ja lauantaina Ylen Ykkösaamussa hallitukselle niin sanottua helikopterirahoitusta, joka annettaisiin kaikille yrityksille ilman erillistä hakemista ja paljoa virkamiestyötä vaativaa käsittelyä.
SY:n ehdotus on, että valtio ottaa muutaman kuukauden ajaksi hoitaakseen yritysten sosiaalivakuutusmaksut. Esimerkiksi eläke- ja työttömyysturvamaksuja maksetaan kuukausittain noin 1,5 miljardilla eurolla.
Hallituksen perjantaina tekemä esitys yrittäjien työttömyysturvan hoitamisesta sekä pikavippien ehtojen tiukentamisesta saavat yrittäjäjärjestön kiitoksen.
Ylen haastattelussa Pentikäinen painottaa kuitenkin vielä laittamaan pikavippiyritykset nyt kuriin. Maksuhäiriömerkintöihin pitäisi hänen mukaansa saada merkintä, jos ne johtuvat koronakriisin aikana otetusta pikavipistä.
Pentikäinen kannustaa yrittäjiä kaikesta huolimatta uskomaan huomiseen ja tukemaan toinen toisiaan. Hänen mukaansa tärkeintä on juuri nyt kuitenkin se, että kansakunta selättää ensin koronaepidemian.
STT uutisoi perjantaina, että yritykset ovat jo jättäneet ely-keskuksillle kolmessa päivässä yli 5 500 hakemusta. Niiden arvo on yhteensä lähes 160 miljoonaa euroa. Ensimmäisiä ratkaisuja odotetaan tiistaina.
Hallitus on luvannut pk-yritykselle 200 miljoonan euron tuen, eli summa on jo pian täynnä, jos kaikki hakemukset menevät läpi.
Normaalisti ely-keskukset käsittelevät vuodessa noin tuhat hakemusta, STT kertoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
