Suzuki tähtää S-Crossilla nelivetoisten kärkimerkiksi
Suzuki tavoittelee uudella SX4 S-Crossilla nelivetojen myyntikuninkuutta. Maailmalla yhtiö uskoo haastavansa mallilla jopa Nissan Qashqain. Suomessa vähempikin riittää, mutta tavoitteet ovat täälläkin kovat.
Ensinnäkin SX4 S-Cross hakee tunnettavuutta. Suzuki ei nimittäin tule auton ostoa harkitsevalle asiakkaalle ensimmäiseksi mieleen. Se on johtunut yhtiön autotarjonnan kapeudesta. Uutuuden uskotaan osuvan sinne, missä asiakkaat jo odottavat.
Auton esittelyn yhteydessä myyntitavoitetta heivattiin jopa tuhanteen autoon. Niistä nelivetoisten osuudeksi laskettiin noin kaksi kolmesta.
SX3 S-Crossin valttina on neliveto ja hyvä varustelu. Mustat muovihelmat ja harmaat korostukset antavat autolle sopivasti maastohenkisyystä.
Auton perusvarustukseen kuuluu ilmastointi, etuistuinten korkeussäätö, audion käyttöpainikkeet ratissa sekä vakionopeussäädin.
Neliveto takaa, ettei auto ihan heti jää lumeen sutimaan. Normaalikäytössä neliveto tulee hätiin vasta, kun järjestelmä havaitsee luistoa.
Sport-asento nopeuttaa kaasupolkimen liikkeisiin vastaamista ja lisää takapyöriin voimaa, mikä parantaa esimerkiksi kaarreajoa. Snow-asento lisää ajovakautta ja parantaa pitoa jakamalla voimaa kaikille pyörille ohjausliikkeiden ja kaasun perusteella.
Tarvittaessa nelivedon saa lukittua, mikä auttaa ääritilanteissa. Lukkoa voi käyttää 60 kilometrin tuntinopeuteen asti.
Suzuki luottaa bensamoottoreihin. Koeajossa auton 1,6 litran kone nelivedolla ja cvt-automaattivaihteistolla varustettuna kulutti 7,0 litraa sadalla kilometriä. Dieselkoneen kanssa tarjolla ei ole automaattia.
Auton ohjaustuntuma on keskialueella tahmea. Siitä pitäminen on mielipidekysymys, joten oma mielipide kannattaa muodostaa vasta koeajon jälkeen. Ohjaustuntumaan tottuu muutamassa päivässä.
Katon ensimmäinen pilari on viety hyvin eteen. Se häiritsee jonkin verran kuljettajan näkyvyyttä etuvasemmalle.
S-Crossin etuvetoisen version lähtöhinta on puristettu 20 000 euroon. Käsivaihteinen neliveto irtoaa noin 25 000 eurolla.
JARMO PALOKALLIO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

