MTK:n Marttila: Suomen asemaa Venäjä-kriisin kärsijänä ei tunnusteta
LUXEMBURG (MT)
EU:n myöntämän maatalouden kriisituen suurimpia voittajia ovat Baltian maat.
Ne saavat tukea selvästi enemmän, kuin on niiden osuus maidontuotannosta EU:ssa.
Suhteessa eniten saa Latvia. Sille maksetaan 8,5 miljoonaa euroa.
Edellisen kerran samankaltaista kriisitukea jaettiin vuonna 2009. Silloin Latvia sai 1,4 miljoonaa.
Tuen kokonaissumma tosin oli silloin 300 miljoonaa euroa, kun se nyt on 420 miljoonaa euroa.
Myös Liettua saa reilusti kokoaan enemmän.
Vuonna 2009 Liettua sai 3,1 miljoonaa ja nyt 12,6.
Vuonna 2009 tukea jaettiin puhtaasti suhteessa maan tuotannon kokoon.
Nyt maatalouskomissaari Phil Hoganin mukaan 80 prosenttia tuesta maksetaan maiden maidontuotannon koon perusteella ja 20 prosenttia Venäjä-tappioiden, maidon- ja sianlihan hinnan sekä kuivuuden perusteella.
Suomi tuottaa 1,61 prosenttia EU:n maidosta, mutta saa 2,14 prosenttia tuesta.
Niinpä Suomi saa Venäjä-lisää noin 30 prosenttia.
MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila pettyi Suomen 8,99 miljoonan euron tukeen.
”Täytyy ihmetellä, että Suomen erityisasemaa Venäjä-kriisin kärsijänä ei vieläkään tunnusteta. Ministeri Tiilikaisella on tässä vielä paljon töitä.”
Viime viikon mielenosoituksen jälkeen Marttila piti minimitukena yli kymmentä miljoonaa. Se olisi sama kaksi prosenttia paketista, kuin on Suomen osuus EU:n maataloudesta.
Nyt kriteerinä on osuus maidontuotannosta.
Kun lasketaan yhteen EU:n ja kansallinen kriisipaketti, viljelijöiden auttamiseen jää vajaat 30 miljoonaa euroa.
”On se tyhjää parempi. Tärkeää on kohdentaa tuki tiloille, joilla on pahimmat ongelmat.”
Pieniä tukirahoja olennaisempaa on Marttilan mielestä saada markkinat toimimaan. Hän puhuu paluusta maitokiintiöihin ja tuotannon rajoittamiseen.
Komissio esittää maitojauheen yksityisen varastoinnin tuen tuplaamista ja varastointiajan pidentämistä vuoteen. Näin saataisiin sata tonnia maitoa pois markkinoilta.
30 miljoonaa euroa käytetään maitotuotteisiin, jotka jaetaan pakolaisille Euroopassa.
Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen (kesk.) mielestä tulos on tasan yhdeksän miljoonaa tyhjää parempi.
”Ei kaikkia markkinamenetyksiä pystytä korvaamaan, tämä on kriisiapua. Suomi saa suhteessa moniin muihin maihin enemmän. Yhdessä tuottajajärjestön kanssa keskustellaan, miten tämä lisäbudjetin 20 miljoonan kanssa parhaiten voidaan käyttää”, Tiilikainen sanoi maatalousministereiden kokouksen jälkeen.
Tiilikainen tapaa MTK-liittojen puheenjohtajia jo huomenna.
Jäsenmaat saavat maksaa tukia suunniteltua aikaisemmin.
70 prosenttia suorista tuista voidaan maksaa 16. lokakuuta.
Aikaistamisen hankaluutena on ollut, että tukia saa maksaa vasta kun tarkastukset tiloilla on tehty. Nyt komissio antaa luvan maksaa, vaikka tarkastukset olisivat vielä tekemättä.
Tuottajajärjestöjä edustava Copa-Cogeca vaatii maidon interventiohinnan nostamista.
Komissio ei kuitenkaan ole nostolle lämmennyt, vaan vetoaa yksityisen varastoinnin tuen toimivan samalla tavalla.
Maidontuottajia edustava European Milk Board (EMB) järjesti jälleen mielenosoituksen.
Paikalla Luxemburgissa oli noin 500 maidontuottajaa ja muutama kymmenen traktoria.
”Ministerit eivät saa luulla, että he voivat jatkaa tavalliseen tapaan, kun viime viikon mielenosoituksesta on selvitty”, EMB viestittää.
EMB vaatii, että maidon ylituotantosakkoja käytetään tuotannon vähentämiseen vapaaehtoisesti.
Aimo Vainio
NIKLAS HOLMBERG
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
