Tekstiilejä on ryhdyttävä hyödyntämään
Tekstiilien hyötykäyttöön olisi nyt lähdettävä panostamaan, koska vuodenvaihteessa astuva lakikin meidät siihen velvoittaa.
Kierrätyskeskukset ja kirpputorit ovat tehneet jo vuosia hyvää työtä erilaisten tavaroiden kierrättämisessä. Olisi oikein, että myös kaikki mahdollinen tekstiilijätekin hyödynnettäisiin raaka-aineena.
Mutta kuka tai mikä taho on lopulta vastuussa tekstiilijätteen hyödyntämisessä?
Tekstiilien hyödyntäminen energiana on yksi vaihtoehto, mutta se on hyvän raaka-aineen suoranaista tuhlaamista.
Tekstiilien kierrättäminen sellaisenaan ja tekstiilijätteen hyödyntäminen ovat eri asioita. Maahamme olisi perustettava myös tekstiilijätteen vastaanottopaikka, aivan niin kuin muillekin jätteille. Meillä ei ole varaa pelkästään polttaa vielä hyötykäyttöön kelpaavaa tekstiilijätettä.
Onhan paljon myös muita jätemateriaaleja, joita voisimme hyödyntää. Tällaisia ovat esimerkiksi rakennusjätteenä syntyvä puumateriaali ja huonekaluista syntyvä puujäte.
Kaikenlaisen hyötykäyttöön soveltuvan jätteen hyödyntäminen lisäisi myös kipeästi tarvitsemaamme työllisyyttä. Valtiovallan olisi nyt suunnattava varoja jätteiden hyödyntämiseen, ja sen myötä myös ihmisten työllistymiseen ja hyvinvointiin.
Työllistyminen lisäisi myös ihmisen hyvinvointia, minkä me jokainen tiedämme.
Voisimmeko ottaa mallia muista maista? Miten muualla maailmassa hyödynnetään hyötykäyttöön soveltuvia jätemateriaaleja?
Pitkäaikaistyöttömien määrä ei ota laantuakseen, he tarvitsisivat työtä ja toimeentuloa, me emme saa unohtaa ja jättää heitä oman onnensa nojaan.
Jätteiden hyödyntäminen toisi maahamme kokonaan uuden kestävän kehityksen työllistämisen mallin.
Birgitta Wulf-Luhtanen
Kemiönsaari
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
