EU ohitti viime vuonna Yhdysvallat maatalousviennissä
BRYSSEL (MT)
EU:n maatalousvienti unionin ulkopuolisiin maihin nousi viime vuonna uuteen ennätykseen.
Samalla EU ohitti Yhdysvallat maailman suurimpana maatalousviejänä.
Unionista vietiin viime vuonna maataloustuotteita yhteensä 120 miljardin euron arvosta. Vienti kasvoi vuoteen 2012 verrattuna 6 miljardilla eurolla.
USA:n maatalousviennin arvo oli 115 miljardia euroa. Yhdysvallat on myös suurin markkina eurooppalaisille tuotteille. EU:n tuotteista 13 prosenttia vietiin Yhdysvaltoihin. Toiseksi suurin markkina oli Venäjä ja kolmantena Kiina.
Arvoltaan tärkeimmät vientituotteet olivat alkoholijuomat, viljat ja maitotuotteet. EU-maihin taas tuodaan erityisesti eläinten rehua, hedelmiä, kahvia ja teetä.
Eniten EU-maihin tuodaan maataloustuotteita Brasiliasta ja Yhdysvalloista.
EU:hun tuotiin maataloustuotteita 101,5 miljardilla eurolla. Maatalouskaupan ylijäämä nousi 18,5 miljardiin euroon.
Suomen osalta viime vuoden vientitilastoja ei vielä ole käytössä. Vuonna 2012 Suomen elintarvikevienti oli noin 1,6 miljardia euroa, josta hieman vajaa puolet suuntautui EU:n ulkopuolelle.
EU-maat tuovat Ukrainasta erityisesti viljaa, kasviöljyjä sekä soijaa. Tuonti on pääasiassa muuta viljaa, kuin vehnää.
Viime vuonna Ukrainasta tuotiin EU:hun maataloustuotteita yhteensä 3,8 miljardin euron edestä, joka vastasi vajaata neljää prosenttia kaikesta maataloustuotteiden tuonnista.
EU vei Ukrainaan maataloustuotteita runsaalla kahdella miljardilla eurolla. Jos mukaan otetaan muut kuin maataloustuotteet, kauppa on EU:n kannalta selvästi ylijäämäistä.
Viime viikolla EU ilmoitti poistavansa tullit ukrainalaisilta tuotteilta, jo ennen kuin alueiden välinen vapaakauppasopimus tulee voimaan. EU-komission mukaan se voi tarkoittaa noin 400 miljoonan euron helpotuksia ukrainalaisten tuojien tullimaksuihin.
NIKLAS HOLMBERG
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
