Passipaikalla Iloisesti yllättyneet

Seuraavan hallituksen pohja ratkeaa vaaleissa. Useimmilla sen ministereistä on silti jo nyt aavistus tulevasta kohtalostaan ja perehtyminen toimialaan pitkällä.

Valmiuttaan ei saa näyttää. Demarien johtava sosiaalitantta Anneli Kiljunen erehtyi vihjaamaan medialle sen itsestäänselvyyden, että hän kuuluu joukkoon, josta peruspalveluministeri valitaan. Kun valinta kohdistui toiseen, Kiljunen sai kuulemma näpäyksen pyrkyryydestään.

Vain pääministerin paikalle saa avoimesti pyrkiä. Muut ministerit näyttelevät aikanaan iloisesti yllättynyttä.

Legendan mukaan ministeriehdokas päivystää kotona odottaen puolueen puheenjohtajan soittoa. Ehkä näin joskus olikin. Todellisuudessa ministerit valitaan yleensä hallitusneuvottelijoiden keskuudesta.

Vain perussuomalaisten Timo Soini on jo rehellisesti kertonut valinneensa puolueen mahdolliset ministerit. Voi päätellä, että listalta löytyvät varapuheenjohtaja Jussi Niinistö, EU-parlamentaarikko Sampo Terho sekä varapuheenjohtaja Hanna Mäntylä, joka on puheenjohtajan erityinen lellikki.

Paljon pidempi ei hallituskelpoisten perussuomalaisten lista vieläkään ole. Ministeriaitiosta pitää pystyä paasaamaan muutakin kuin puolueohjelmaa.

Keskustajohtaja Juha Sipilän idea 12 ministerin hallituksesta sopisi hyvin muillekin. Rajatulla joukolla on helpompi pitää eduskuntaryhmässä kauhun tasapainoa.

Kokoomuksen Alexander Stubbilla on vaikeuksia täyttää tuotakin kiintiötä. Puolueen kovat nimet ovat kuvioista poistuneita tai yli-ikäisiä sooloartisteja. Harjoittelijan paikkoja on luvassa.

Jotkut valinnat riippuvat toisistaan. SDP:n johtaja Antti Rinne on luvannut ottaa punamultahallitukseen edeltäjänsä, ex-valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen.

Keskustan olisi asetettava Urpilaiselle mahdollisimman kovatasoinen vastinpari. Mieleen tulee ex-pääministeri Matti Vanhanen. Molemmat ovat ehdottoman paineenkestäviä päätöksentekijöitä. Kumpikaan ei inahda, vaikka selkään satelisi 40 paria raippoja, kuten seuraavan hallituksen ministereille ilman muuta käy.

Suppean hallituksen yhtenä tarkoituksena on sulkea puolueiden rettelöitsijät automaattisesti ulkopuolelle. Päätöksiä ei synny, jos yksi ministeri osaa ulkoa piin 500 desimaalia ja käyttää hallituksen aikaa kuukausia tahtomalla muuttaa niitä.

Keskustan yksi ongelma on maatalousministerin paikka, jota puolue on pitänyt hallussaan sata vuotta aina kun on hallituksessa ollut. Vuoroaan jonottaneet agrologit kilpailivat ennen tehtävästä verisesti. EU-Suomessa he menevät toistensa selän taakse piiloon.

Nykyministeri Petteri Orpo (kok.) tuli täysin alan ulkopuolelta. Hän jää tuskin lajissaan ainoaksi.

Vaalien alla jako menee siten, että kokoomus ja RKP haluavat kovia leikkauksia heti. Muut puolueet haluavat sopeutuksen pidemmälle ajalle. Äärivasemmisto ei leikkaisi ollenkaan.

Äärileikkaajilla on noin 50 paikkaa ja muilla 150. Jakolinja ja voimasuhteet ovat täsmälleen samat kuin ensimmäisessä itsenäisen Suomen valitsemassa eduskunnassa 1919.

Vakiintuneen historiankäsityksen mukaan tuolloin kiisteltiin siitä, tuleeko Suomesta tasavalta vai kenraali Mannerheimin johtama monarkia.

Jakolinja näyttää pysyneen samana kohta sata vuotta. Historiantutkijoilla olisi syytä vihdoin perehtyä, onko taustalla jotain enemmän kuin ammoin unohtunut valtiomuototaistelu.

PEKKA ALAROTU

Avaa artikkelin PDF