PASSIPAIKALLA Katsastusinssi nauraa
Eduskunta tekee sentään muutakin kuin hyväksyy EU:n ja työmarkkinajärjestöjen direktiivejä tai veivaa hallituksen leikkauslistoja laillisiksi. Toisinaan se säätää myös aivan oikeita lakeja.
Ajoneuvojen katsastuslakia on väännetty perusteellisesti toista vaalikautta. Liikenneministeri Merja Kyllönen (vas.) muutoksen vihdoin nimiinsä saa.
Uuden lain mukaan myös korjaamot ja huoltamot saavat katsastaa. Määriteltynä tavoitteena on lisätä kilpailua. Alueelliset erot ovat vuoden 1994 lain jäljiltä räikeät.
Kalle Jokisen (kok.) johtama liikennevaliokunta punnersi yllättäen yksimielisen mietinnön. Sitä ei eduskunnan keskustelun seuraaja ollut uskoa.
Timo Heinonen (kok.) ei pidä hyvänä, että sama taho korjaa ja katsastaa. Vaikka sama henkilö ei saa noissa rooleissa samaan autoon koskea, samassa kahvipöydässä huoltamossa kuitenkin istutaan. Heinonen ennusti katsastuksen keskittyvän merkkiliikkeisiin.
Mikko Alatalo (kesk.) piti mahdollisena, että korjaamoissa aletaan ylikorjata autoja ja peräsi tiukkaa valvontaa. Saara Karhu (sd.) muistutti, että Alatalon nimi on valiokunnan yksimielisen mietinnön alla. Eduskunnan tapojen mukaan siihen on silloin sitouduttava.
Mikko Savola (kesk.) lohdutteli Alataloa, että ainakaan pienellä paikkakunnalla ei yrittäjällä ole varaa kahta kertaa skoijata samaa asiakasta. Reijo Tossavainen (ps.) kiitteli lakia, kun hänen katsastusmatkansa Savitaipaleella lyhenee 60 kilometriä. Lea Mäkipää (ps.) löysi pelkkiä vikoja.
Nurinan tarkoituksena oli selvästi haukkua uusi laki vastaisen varalle. Varoitukset kaivetaan esille katsastuslain tarkastelussa 2016.
Ministeri Kyllönen paimensi katsastuslakia eduskunnassa harvinaisen tarkasti. Yhtä lailla ministeriä kiitettiin ajokortin opetusluvan osittaisesta helpottamisesta.
Liikenneministeri sai harvinaisia hetkiä paistatella kehujen auringossa. Aamulla sitten taas muistetaan, että ainoan maaseudulta valitun ministerin kaudella valtakunnan tienrakennusrahat keskitettiin Helsingin sumppuun.
Kyllönen istui siis salissa, mutta elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) riensi ulos, kun keskustan ryhmänjohtaja Kimmo Tiilikainen alkoi tivata energiapolitiikkaa. Hallitus leikkaa uusiutuvan energian tukea 35 miljoonaa samaan aikaan, kun kivihiilen tuonti on kasvanut lähes 50 prosenttia.
Samaan aikaan Suomen metsissä puu mätänee, kauppa- ja vaihtotase loimuavat punaisella ja turve on pahasti pannassa, pauhasi Tiilikainen.
Mia-Petra Kumpula-Natri (sd.) vastasi, että puun liikkuminen on turvattava verotuksella ja tilajärjestelyillä. Ben Zyskowicz (kok.) neuvoi tuottajia laskemaan puun hintaa, jos se ei pärjää kivihiilelle.
Mauri Pekkarisen (kesk.) mielestä hallituksen on turha puhua puhtaan energian strategiasta, kun hallitus omin toimin suosii kivihiiltä. Kimmo Sasin (kok.) mukaan risujen tehokkaampi kerääminen vaikuttaisi kielteisesti metsäteollisuuden edellytyksiin.
Vihreät loistivat taas kerran eduskunnan energiakeskustelussa täydellisellä poissaolollaan. Keskusta taas ärhentelee uusiutuvan energian puolesta näyttävästi.
Kaivospolitiikasta keskustan on oltava hiljempaa, kun omat rivit ovat maakunnissa sekaisin. Naapurit pelkäävät pohjoisen Suomen sittenkin hyötyvän liikaa.
PEKKA ALAROTU
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
