Kokoomusnuorten puheenjohtaja haluaisi kokoomuksen luopuvan valtionhoitajaroolista
Reza Abdali uskoo puolueen kannatuksen nousevan, jos se saa omat linjansa paremmin esiin.
Reza Abdali uskoo kokoomusnuorten mahdollisuuksiin vaikuttaa. Hän toivoo, että hallitus nostaisi opintotuen tulorajoja tulevalla hallituskaudella. Kuva: Maija PartanenKokoomusnuorten vt. puheenjohtaja Reza Abdalin mielestä Kokoomus kaipaa uudistumista.
Hän uskoo, että kokoomuksella olisi mahdollisuus nostaa kannatustaan, mutta puolueen tulisi viestiä omista linjoistaan paremmin.
Kangasalalaisen Abdalin mukaan Kokoomuksen tulisi tuoda omat linjansa esiin rohkeammin myös muissa kuin taloudellisissa keskusteluissa. Tämä oli hänen mukaansa myös yksi syy siihen, miksi puolueen kannatus ei ollut korkeampi viime eduskuntavaaleissa.
"Meidän tulisi päästä eroon valtionhoitajaroolista", tuore puheenjohtaja linjaa.
Abdalin mukaan vaalituloksesta on turha syyttää ketään yksittäistä ihmistä.
"Vaikka puolue kaipaa uudistumista, se ei tarkoita sitä, että puheenjohtajan tulisi tässä vaiheessa vaihtua".
Abdali valittiin Henrik Vuornoksen seuraajaksi, kun Vuornos siirtyi kesäkuun alussa kokoomuksen puolueenjohtajan Petteri Orpon erityisavustajaksi.
Tuore puheenjohtaja ei koe, että kokoomus olisi jakautunut sisältä kahtia. Hän uskoo, että Kokoomuksen sisältä löytyy paljon eri joukkoja, mikä johtuu siitä, että isoon puolueeseen mahtuu paljon erilaisia kansalaisia.
Hän näkee kuitenkin mahdollisen kilpailun ensi vuoden puoluekokouksessa olevan vain positiivinen asia ja yhtenäistävän puolueen linjaa.
Tulevana oppositiokautena Abdali pitää tärkeänä, että kokoomus pystyy keskustelemaan rakentavasti hallituksen kanssa. Puolueen tärkeimpänä tavoitteena on valvoa, että työllisyysasteen nostotavoite toteutuu.
"On helppo laittaa rahaa moniin paikkoihin ja sanoa niitä kärkihankkeiksi, mutta mistä se raha tulee ja toteutuuko hallituksen työllisyysastetavoitteet niiden avulla? Se on asia, josta kokoomuksen tulee seuraavalla kaudella haastaa hallitusta."
Abdali ei luota siihen, että hallitus onnistuisi saavuttamaan tavoitettaan. Hän muistuttaa myös, miten nykyiset hallituspuolueet antoivat viime kaudella oppositiossa lupauksia, joita he ovat jo joutuneet perumaan.
Nuorten kannalta Abdali haluaa varmistaa, etteivät hallituksen tekemät tulevaisuuden investoinnit lisää tulevien sukupolvien velkataakkaa.
Tuoreena puheenjohtajana hän haluaisi muuttaa opintotukijärjestelmää ja nostaa tulorajoja, jotta ne eivät rajoittaisi opiskelijoiden työntekoa. Hän aikookin vaatia Rinteen hallitusta nostamaan opintotuen tulorajaa.
"Työelämä on muuttunut. Työnantajat arvostavat yhä enemmän työkokemusta, ja meidän tulisi kannustaa nuoria ansaitsemaan opintojensa ohella. Tämän hetkinen malli rankaisee opiskelijoita työnteosta."
Nuorisojärjestö tekee tiivistä yhteistyötä kokoomuksen kanssa. Vasta valittu puheenjohtaja kertoo, että hän voi milloin vain soittaa puoluejohtajalle Petteri Orpolle.
Kokoomusnuoret ovat iso järjestö, jonka vuoksi nuorten mielipiteitä kuunnellaan laajasti päätöksenteossa.
"Yksi esimerkki tästä on kauppojen aukioloaikojen vapauttamista koskeva säännös, joka toteutui kokoomusnuorten ehdotuksesta."
”Myös ensi vuoden puoluekokouksessa kokoomusnuorten äänillä voidaan tehdä ratkaiseva päätös, jos puolueen seuraavasta puheenjohtajasta äänestetään.”
Abdali näkee, että nuorten asema on valtakunnallisesti vahva, mutta paikallisjärjestöissä nuorten asemaa tulisi vahvistaa vielä enemmän.
Hän ei koe, että Kokoomusnuorille varattaisiin ministerien erityisavustajan paikkoja, vaikka moni puolueen kansanedustaja on Kokoomusnuorten kasvatti.
"Nuorisojärjestö on hyvä paikka kerryttää osaamista ja osaavien toimijoiden on luonnollista jatkaa poliittisella uralla eteenpäin."
Abdali on itse hyvä esimerkki siitä, miten maahanmuuttajana voi sisäistää suomen kulttuurin, oppia kielen ja päästä vaikuttamaan Suomen tulevaisuuteen.
Hänen mielestään on tärkeää, että maahanmuuttajien sopeutumiseen panostetaan ja heille luodaan elinympäristö, jossa he pääsevät kouluun tai töihin ja saisivat jostain elämän osa-alueesta kiinni.
"Maahanmuuttajien syrjäytyminen on vakava riski. Silloin me menetämme heidän potentiaalinsa työntekijöinä", hän pohtii.
Tuore puheenjohtaja tunnistaa, että maahanmuuttajien palkkaaminen on yksittäiselle yrittäjälle riski ja iso sijoitus. Tähän hän näkee ratkaisuina muun muassa palkkatuen ja mahdollisuuden sopia työehtosopimuksia alemmasta palkasta. Ne vähentäisivät yrittäjien riskiä palkata työntekijä, joka ei vielä osaa kieltä tai omaa suomalaista kulttuuria.
Kangasalalainen haluaisi ottaa Norjasta mallia, jossa maahanmuuttajat ovat asettuneet suurien kaupunkien ulkopuolelle.
"Maakunnissa maahanmuuttajiin voitaisiin keskittyä enemmän ja he voisivat saada aluksi enemmän henkilökohtaista apua sopeutumiseen, isoissa kaupungeissa resurssit eivät riitä yksilölliseen asioiden hoitoon"
Abdalin mielestä maahanmuuttajien sopeutumiseen täytyy panostaa voimavaroja heti, sillä ajan myötä sopeutuminen on yhä hankalampaa. Seuraaville sukupolville tilanne on vielä vaikeampi, eikä ongelma poistu vaan syvenee.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
