Lumi sekoitti helsinkiläisten päät: Aurakuskeja uhkailtu ja aurauskaluston päälle hypitty
Lumentulo ei selvästikään miellytä kaikkia.
Helsingissä on tullut viime aikoina runsaasti lunta, mikä on työllistänyt myös auraushenkilöstöä. Kuva: Paivi SivonenLumi on sekoittanut ainakin joidenkin helsinkiläisten päät. Näin voi päätellä siitä, että Helsingin kaupunki on joutunut muistuttamaan mikroblogipalvelu Twitterissä, että aurakuskeja ei ole soveliasta uhkailla, eikä aurauskaluston päälle pidä hyppiä.
Helsingin kaupungin kaupunkiympäristötoimiala julkaisi eilen maanantaina Twitter-tilillään tviitin, jossa muistutettiin soveliaasta käytöksestä.
"Ymmärrämme, että lumitilanne on vaikea ja aiheuttaa ongelmia. Mutta silti ei ole ok uhkailla kunnossapidon työntekijöitä väkivallalla tai hyppiä aurakaluston eteen tai roikkua kalustossa kiinni", tviitissä todettiin.
Viestin lopussa esitettiin toive siitä, ettei asiasta tarvitsisi tviitata uudelleen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
