THL: Suomessa on todettu 748 uutta koronatartuntaa, sairaalahoidossa 65
Kaikkiaan koronavirustartuntoja on raportoitu Suomessa 106 008.
Koronarokotteen ensimmäisen annoksen on THL:n mukaan saanut lähes kaksi kolmasosaa Suomen väestöstä. LEHTIKUVA / SEPPO SAMULISuomessa on raportoitu 748 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Viimeisten kahden viikon aikana on raportoitu 5 889 tartuntaa, mikä on 2 715 enemmän kuin edellisten kahden viikon aikana.
Kaikkiaan koronavirustartuntoja on raportoitu Suomessa 106 008.
THL:n mukaan Suomessa on koronaviruksen vuoksi sairaalahoidossa 65 ihmistä, joista tehohoidossa on seitsemän. Sairaalahoidossa olevien määrä on noussut keskiviikkoisesta yhdeksällä ihmisellä. Tehohoidossa on yksi ihminen enemmän kuin keskiviikkona.
Koronarokotteen ensimmäisen annoksen on THL:n mukaan saanut noin 3,65 miljoonaa eli lähes 66 prosenttia Suomen väestöstä. Ensimmäisen annoksen saaneiden määrä nousi eilisestä 12 000:lla.
Toisen annoksen osalta rokotuskattavuus on nyt vajaat 34 prosenttia, mikä tarkoittaa noin 1,87:ää miljoonaa ihmistä. Toisen rokoteannoksen saaneiden määrä kasvoi vuorokaudessa vajaalla 45 000:lla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
