Helsingin ja Espoon kalliit ratatunnelit jäihin
Maaseudun Tulevaisuuden erinomaista pääkirjoitusta (MT 9.2.) ”Aluepolitiikka jyrää liikennehankkeissa” haluamme täydentää seuraavilla huomioilla.
Suomen liikenneinfrastruktuurin korjausinvestointivaje on 2,8 miljardia euroa, ja se kasvaa 100–200 miljoonalla eurolla joka vuosi.
Samaan aikaan valtio, Espoo ja Helsinki ovat sijoittamassa lähes kolme miljardia Pisara-rataan ja Länsimetron jatkeeseen, jotka ovat kannattamattomia (molempien hyöty–kustannussuhde noin 0,5).
Länsimetron jatkeen vaikutus hiilidioksidipäästöihin on todellisuudessa vain 0,1 prosenttia (tavoite 80 prosenttia), joten ilmastollisista syistä Suomen kannattaa sijoittaa rahat
muihin tie- ja raideprojekteihin sekä biopolttoaineiden kehittämiseen.
Keski-Suomeen on luvassa noin 9 000 uutta työpaikkaa, jos korvaavaa energiaa hyödynnetään Suomen metsistä. Liikenneministeri Merja Kyllönen (vas.) eväsi hankkeelta valtion tuen keväällä 2014.
Espoon kaupunki on päättänyt aloittaa Länsimetron jatkeen rakentamisen ennenaikaisesti, vaikka päätökset eivät ole vielä lainvoimaisia. Huoli siitä, että tuleva hallitus kaataa kannattamattoman hankkeen, on niin suuri, että tähän on päädytty. Täytyy myös muistaa,
että ministerit Kyllönen, Urpilainen ja Katainen ovat vastustaneet Länsimetroa.
Jotta Länsimetron tappiot saataisiin katettua, valtio on vaatinut, että Espoonlahteen on saatava 70 000 asukasta lisää.
Mikäli uudet asukkaat tulevat muualta Suomesta, aiheuttaa muuttoaalto muuttotappion maakunnissa.
Maahanmuuttajat alkavat tuottaa nettotuloja valtiolle vasta seitsemäntenä vuonna maahan saapumisesta. Toisin kuin Espoon ja Helsingin poliitikot, emme pysty näkemään, miten näiden infrahankkeiden tappiot saataisiin koskaan katettua.
Meillä on pyyntö Juha Sipilälle: Peruuta Espoon ja Helsingin kannattamattomat maanalaiset raidehankkeet! Maanpäälliset raidehankkeet voidaan sen sijaan toteuttaa alkaen Espoon kaupunkiradasta, jonka toteutus oli aikanaan ehto metrohankkeen ensimmäiselle vaiheelle.
Tällöin säästät Suomelle hetkessä miljardeja, joilla voidaan hoitaa liikenneväylien korjausvaje lähes kokonaan – jopa koko maassa! Ulf Sjögren
(r.)
Paula Pöntynen
(sit.)
Maisa Siirala
(vihr.)
Espoo
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
