Koirakuri lipsuu etenkin keväisin Lapissa – vapaana juoksevat koirat aiheuttavat yhä enemmän porovahinkoja
Koirien lakisääteinen kiinnipitoaika on alkanut maaliskuun alussa. Tämä on syytä muistaa myös poronhoitoalueella.Lisääntynyt matkailu on tuonut saamelaisten kotiseutualueella mukanaan myös paikallisia asukkaita häiritseviä lieveilmiöitä. Esimerkiksi poroaitauksiin mennään sisälle, poroja säikytetään kuvaamalla niitä dronella ja koiria pidetään irrallaan.
Paliskuntain yhdistys muistuttaa koirakurista Facebook-sivuillaan.
”Kiinnipitoajan tehtävä on suojella poroja ja luonnoneläimiä niiden lisääntymisaikaan”, Paliskuntain yhdistys kirjoittaa.
Myös Metsähallitus nostaa asiaa esille saamelaisten kotiseutualueen luonnossa liikkujan etiketissä. Sen mukaan luonnonsuojelualueilla lemmikkien tulee olla aina kytkettyinä. Vain poro- ja metsästyskoirat sekä virkatöissä olevat koirat saavat tehdä työtään ilman hihnaa.
Jos koira karkaa, ilmoita heti alueen poroisännälle. Yhteystiedot löydät Paliskuntain yhdistyksen verkkosivuilta. Koiranomistaja on aina korvausvelvollinen lemmikin aiheuttamista vahingoista. Esimerkiksi poroille aiheutuneet vahingot voivat olla huomattavia.
Tilastot kertovat, että keväällä koirien aiheuttamat vahingot ovat lisääntyneet. Vahingot syntyvät usein juuri vapaana ulkoiluttamisen tai koiran karkaamisen seurauksena.
Metsähallituksen etiketissä muistutetaan, että poro pitää koiraa petoeläimenä ja pelkää sitä. Koira voi näännyttää ja jopa tappaa poron.
Irrallaan oleva koira voi hajottaa porotokan tai ajaa sen väärälle laidunalueelle ja aiheuttaa poronhoitajille ylimääräistä työtä ja kuluja.
Koira voi säikäyttää tiineen vaatimen aiheuttaen sille keskenmenon ja vasan kuoleman, vaikka koira ei tekisi poroille mitään näkyvää vahinkoa.
Koirien kiinnipitoajan noudattaminen on tärkeää, jotta myös luonnoneläimillä olisi rauha niiden lisääntymisajan aikana. Eläimet voivat olla talven jälkeen heikossa kunnossa ja tarvitsevat rauhaa lepoon ja ruokailuun.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




