Ruotsissa liki kaikki hakevat sähköisesti
Ruosissa viljelijätukien hakuaikaa päätettiin pidentää yli viikolla, koska tukihakujärjestelmään ei ollut kirjautunut maanantaihin mennessä riittävästi hakemuksia. Alunperin haun piti päättyä Ruotsissa samana päivänä kuin Suomessa, 12.5. Nyt haku päättyy torstaina 21.5.
Tukihaku alkoi Ruotsissa päivää myöhemmin kuin Suomessa, 16.4.
Viimeisen hakupäivän siirtoon päädyttiin, koska tähän mennessä tulleiden hakemusten määrä on huomattavasti jäljessä viime vuoden vastaavasta hetkestä, kertoo tukihallinto-osaston johtaja Lena Nilsson Ruotsin Maatalousvirastosta (Jordbruksverket).
”Vertaamme jatkuvasti saapuneiden hakemusten määrää viime vuoden vastaavaan hetkeen. Tähän mennessä hakemuksia on tullut vasta noin 31 000, kun odotamme saavamme noin 63 000 sähköistä hakemusta.”
Syyksi aiempaa hitaampaan tahtiin Nilsson arvioi tukijärjestelmän muutokset.
Muun muassa uuden viherryttämistuen ehdot ovat tuottaneet viljelijöille päänvaivaa.
Määräpäivän siirrossa on otettu huomioon myös viljelijöitä avustavien neuvojien työmäärä. Maatalousvirasto arvioi viljelijöiden tarvitsevan tänä vuonna aiempaa enemmän neuvojien apua tukiehtoihin tutustumisessa ja tukihakemuksen täyttämisessä.
Suomessa viimeisen hakupäivän siirtoa ei ole tässä vaiheessa katsottu tarpeelliseksi, kertoo Maaseutuviraston ylijohtaja Leena Tenhola. Myös Suomessa jätettyjen hakemusten määrää seurataan herkeämättä.
Tämänhetkinen 25 000 sähköistä hakemusta vastaa Tenholan mukaan viraston odotusta.
Ruotsissa sähköisellä haulla on erittäin suuri merkitys, sillä likipitäen sata prosenttia hakemuksista jätetään verkossa, Nilsson kertoo.
Maatalousviraston paikkatietoyksikön päällikön Marie Richterin mukaan 99,7 prosentin kattavuus saavutettiin Ruotsissa jo vuonna 2012.
Vielä runsas viikko sitten hakemuksia oli tullut järjestelmään odotusten mukaan. Perjantaina 24. huhtikuuta Maatalousvirasto tiedotti saapuneiden hakemusten määräksi noin 23 000. Seuraavalla viikolla Richter kertoi hakemusten määrän nousseen muutamilla tuhansilla.
Ruotsi on sähköisessä hakemisessa monta harppausta Suomen edellä, vaikka ruotsalaiset viljelijät voivat edelleen hakea tukia myös paperilomakkeella. Suomen tavoin esitäytetyistä lomakkeista on Ruotsissakin luovuttu.
Suomessa Mavin tavoitteena on nostaa sähköisten hakemusten osuus tänä vuonna 70 prosenttiin. Käytännössä se tarkoittaa noin 37 000 tilaa.
Ruotsissa sähköinen tukihaku on ollut käytössä huomattavasti kauemmin kuin Suomessa. Kun Suomessa sähköinen haku oli ensi kerran käytössä koko maassa vasta vuonna 2009, Ruotsissa se otettiin käyttöön jo vuonna 2001, Richter kertoo.
Kuten Suomessakin, myös Ruotsissa ohjelmakauden vaihtuminen uusine tukineen on ollut viranomaisille iso haaste. Osa uusista tukiehdoista valmistui todella myöhään, Richter kertoo.
”Olemme saaneet tehdä todella kovasti töitä, että uudistukset on saatu vietyä tukihakusovellukseen ja sitä on ehditty testata ennen haun avaamista.”
Viraston tavoitteena on, että tukihakusovellus auttaisi viljelijää selviytymään mahdollisimman hyvin monimutkaisista tukiehdoista. Muualta viljelijän on vaikea apua saada, Richter korostaa.
Myös Suomen Maaseutuvirasto on kehittänyt Vipu-palveluunsa neuvonnallisuutta, joka auttaa viljelijää välttämään tukihakemuksen virheitä ja noudattamaan tukiehtoja. Vipu-palvelussa apuväline on nimeltään Vipuneuvoja.
Juhani Reku
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
