Koulut alkavat suurimmissa kaupungeissa tänään tai huomenna – poliisi valvoo tehostetusti liikennettä koulujen lähellä
Poliisi korostaa, että laki edellyttää erityistä varovaisuutta lapsia lähestyttäessä liikenteessä.
Tänään koulut alkavat esimerkiksi Tampereella, Lahdessa, Jyväskylässä ja Kokkolassa. Kuva: LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA.Peruskoulujen syyslukukaudet alkavat lähes kaikissa Suomen kouluissa tällä viikolla. Suurimmissa kaupungeissa koulutyö alkaa tänään tai huomenna, tiedottaa Opetushallitus.
Tänään koulut alkavat esimerkiksi Tampereella, Lahdessa, Jyväskylässä ja Kokkolassa. Torstaina syyslukukauden työ käynnistyy muun muassa pääkaupunkiseudun kouluissa, Oulussa, Porissa ja Turussa.
Ammatilliset oppilaitokset, lukiot ja aikuislukiot voivat aloittaa lukukautensa omien aikataulujensa mukaan. Myös niiden loma-ajat saattavat poiketa peruskouluista.
Lukuvuosi päättyy kaikilla peruskouluilla 1. kesäkuuta 2024.
Poliisi tiedotti tiistaina valvovansa tehostetusti liikennettä koulujen lähettyvillä ensimmäisten kouluviikkojen aikana. Valvonnan tavoitteena on poliisin mukaan varmistaa koululaisten turvallinen koulumatka ja estää liikenneonnettomuudet ennalta. Suojatiesääntöjen noudattaminen ja nopeudet ovat poliisin valvonnan keskipisteenä. Valvontaa tehdään tällä ja ensi viikolla.
Poliisi korostaa, että laki edellyttää erityistä varovaisuutta lapsia lähestyttäessä liikenteessä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


