Ilmastopaneeli kiirehtisi turvemaiden päästötoimia, MTK:n Pietola: Huoltovarmuus ensin
Suomen ilmastopaneelin tuore raportti esittää muutoksia nykyisiin tukijärjestelmiin päästövähennysten edistämiseksi.
Viime satokausi suosi turvemaiden viljelyä, koska kuivuus ei haitannut kasvustoja kivennäismaiden tapaan. Kuvituskuva. Kuva: Petteri KivimäkiIlmastopaneelin raportin mukaan maataloudessa tarvitaan merkittävä muutos turvemaiden käyttöön. Tukijärjestelmä ohjaa enemmän rahoitusta turvepeltojen pitämiseen maataloudessa kuin niiden ympäristöhaittojen torjumiseen.
”Kiireellisin kehityskohde maankäytön kestävämmässä ohjauksessa on uusien ojitusten ja muiden turvemaiden käytön intensiivisyyttä lisäävien toimien hillitseminen. Myös olemassa olevien ojien syventämisen tulisi olla luvanvaraista. Näin mahdollistettaisiin nykyisen hiilivaraston säilyminen ja helpotettaisiin merkittävästi kokonaispäästöjen vähentämistä”, sanoo Ilmastopaneelin jäsen, Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkimusprofessori Kristiina Lång.
MTK:n ympäristöjohtaja Liisa Pietola sanoo, että MTK:n ja SLC:n ilmastotiekartassa on kyllä turvepelloille askelmerkit, viljelyteknologiaa kehitetään ja vaikutuksia tutkitaan epävarman tiedon varmentamiseksi.
”Kosteikkoviljelyn markkinat uupuvat, eikä tällaista hoputusta nyt tarvita. Etenkin koska nyt on aika mennä nälkä ja vilu edellä, ennen kuin turvepelloista luovutaan ja niistä uutisoidaan tällä tavalla”, Pietola huomauttaa.
Pietola muistuttaa, että turvepellot ovat poudankestäviä ja jaksavat kasvaa, kun kivennäismaat kuivuvat.
”Typestä on nyt pula ja siksi meillä on huoli ihmisravitsemuksesta ja kasvinravitsemuksesta. Sekä luonnon että ihmisen hyvinvointi lienee meille kaikille tärkeää. Silloin ei voi ihmisen perustarpeita ja huoltovarmuutta ohittaa.”
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




