Seurakuntavaalit eivät innostaneet äänestäjiä
Sunnuntaina pidetyissä seurakuntavaaleissa äänesti vain 15,5 prosenttia äänioikeutetuista. Edellisvaaleissa äänestysprosentti oli 17.
Ahkerimmin äänestettiin Lapuan hiippakunnassa, jossa äänioikeuttaan käytti yli 20 prosenttia seurakuntalaisista. Vähiten äänestettiin Helsingissä, jossa uurnilla kävi vajaa 11 prosenttia äänioikeutetuista.
Valituista yli 9 000 luottamushenkilöstä vain kuusi prosenttia on alle 30-vuotiaita. Viime vaaleissa nuoria oli 8,7 prosenttia valituista.
Valittujen luottamushenkilöiden keski-ikä on 54 vuotta. Hieman yli puolet on naisia.
Nuorten äänestysaktiivisuus oli myös alhaisempaa kuin muiden äänioikeutettujen: 16–17-vuotiaista tytöistä vaaleissa äänesti reilu yhdeksän ja pojista reilu seitsemän prosenttia.
Poliittisista puolueista keskusta oli selvästi suosituin. Kokoomus ja sosiaalidemokraatit keräsivät lähes yhtä suuren kannatuksen. Kaikkiaan puoluepoliittiset listat kuitenkin menettivät kannatustaan muille ehdokaslistoille.
Helsingissä vaalit voitti uudistusmielisenä pidetty Tulkaa kaikki -liike. Se vahvisti asemaansa myös monissa suurissa kaupungeissa. Espoossa ja Vantaalla voiton taas veivät kirkon konservatiiveihin kuuluvat ryhmät ja Oulussa ja Rovaniemellä vanhoillislestadiolaista herätysliikettä edustava Kristillisten perusarvojen puolesta -liike.
Konservatiivit säilyttivät enemmistönsä kirkon luottamuselimissä. MT–STT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
