Kalastuslaki etenemässä sittenkin
Kalastuksen sääntöjen uudistus saatetaan sittenkin saada maaliin nykyisen eduskunnan aikana, kertoi Turun Sanomat viikonloppuna.
Keskusta on aiemmin uhannut jumittaa lain maa- ja metsätalousvaliokuntaan. Maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo (kok.) sanoi lehdelle, että asiassa on päästy eteenpäin. Orpo on luottavainen, vaikka aikaa hyväksyä laki on vain pari viikkoa.
Ministerin mukaan näkemyseroja on enää verkkojen määristä sekä siitä, milloin elykeskus voi myöntää luvan kaupalliseen kalastukseen vesialueen omistajan vastustuksesta huolimatta.
Yleisöä on puhuttanut uudistuspakettiin sisältyvän kalastusasetuksen luonnos, jossa muun muassa esitettiin hauelle ala- ja ylämittaa. Turun Sanomien mukaan päivitetystä luonnoksesta on poistettu kuhan ja hauen saaliskiintiöt sekä hauen ala- ja ylämitat. Kuhan alamittaa ollaan yhä nostamassa merellä 40 senttiin ja sisävesillä 45 senttiin.
STT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
