Teilläsiirrytääntalvi-nopeuksiin
Suomen teillä siirrytään ensi viikolla talviajan nopeusrajoituksiin. Alennetut nopeusrajoitukset ovat koko maassa käytössä viimeistään perjantaina 25. päivä lokakuuta, ja ne pysyvät voimassa kevääseen saakka.
Liikennevirastosta kerrotaan, että kaikkiaan nopeusrajoituksia alennetaan 8 700 kilometrillä.
Moottoriteillä korkein sallittu talvinopeus on sata kilometriä tunnissa. Pääosalla muita maanteitä se on 80 kilometriä tunnissa. Sadan kilometrin tuntinopeus säilyy esimerkiksi osalla Pohjois-Suomen vähäliikenteisiä teitä sekä Etelä- ja Keski-Suomessa niillä teillä, joilla on keskikaide.
Talvirajoituksista poikkeavat moottoritieosuudet, joilla on sään ja kelin mukaan vaihtuva nopeusrajoitus. Niillä korkein sallittu nopeus on sata kilometriä tunnissa marraskuun alusta helmikuun loppuun saakka. Maaliskuun alusta lähtien rajoitus voi kuitenkin valoisaan aikaan olla 120 kilometriä tunnissa, jos sää- ja keliolosuhteet ovat hyvät.
STT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
