Joku romutti ilman lupaa vanhan veturin − Yle: Nyt VR ja Haapamäen höyryveturipuisto pääsivät sopuun
Asia ei etene oikeuteen, koska VR hyväksyi alle 15 000 euron korvauksen.VR-yhtymä ja Haapamäen höyryveturipuisto ovat päässeet sopuun tapauksessa, jossa oli romutettu luvatta yhtä veturia, Yle kertoi tiistaina.
Veturin omisti VR-yhtymä. Ylen mukaan se on ilmoittanut päässeensä asiassa sopuun höyryveturipuiston yrittäjän kanssa ja hyväksyneensä alle 15 000 euron korvauksen. Näin ollen asia ei etene oikeuteen.
Toisessa rikosepäilyssä oli kyse kahdesta raitiovaunusta, jotka päätyivät erilliselle romuttamolle. Ylen mukaan syyttäjä päätti asian käsittelyn, koska vaunujen omistajuudesta on kiistaa.
Alun perin kerrottiin, että raitiovaunut ovat kahden yksityishenkilön omistuksessa. Sittemmin toinen heistä on luopunut vaatimuksistaan ja Kaupunkiliikenne Oy (entinen Helsingin kaupungin liikennelaitos) on ilmoittanut edelleen omistavansa vaunut, Yle kertoo.
Syyttäjän mukaan syyteharkintaa ei voida jatkaa, kun ei tiedetä, kuka on asiaomistajan asemassa.
Poliisi on epäillyt myös ympäristörikosta veturien osalta. Sen tutkinta on Ylen mukaan edelleen kesken.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

